perjantai 18. maaliskuuta 2022

Kuinka paljon vaatteisiin kuluu rahaa

Asu: Kisu Korsi, kuva: Jenni Virta
Asu Kisu Korsin, kuva: Jenni Virta

 Pidän kirjaa kuluistani ja lasken mielelläni tuloja ja menoja mutta en ole koskaan ennen selvittänyt itselleni tarkasti, kuinka paljon minulla kuluu rahaa pukeutumiseen. Nyt selvitin.

Jos joku olisi vielä eilen kysynyt minulta, paljonko kulutan rahaa vaatteisiin, olisin hymähtänyt ja sanonut, etten juuri yhtään. En ole mikään tyylilyyli ja vaikka pidän kauniista asioista ja haluaisin mielelläni olla kaikella tapaa kaunis, en puuhastele sen asian ympärillä omasta mielestäni kovinkaan paljon.

Voin huoletta käyttää samoja vaatteita pitkään. Omistan esimerkiksi yhden alennusmyynnistä noin 20 vuotta sitten ostamani Sandin paidan joka on edelleen yksi parhaita ja käytetyimpiä vaatteitani. Ainoat kävelykenkäni ovat nekin jo aika vanhat; päätän joka syksy, että keväällä ostan uudet kengät ja sitten keväällä mietin, että kai nämä vielä yhden kesän menevät.

En siis mielestäni tuhlaa vaatteisiin.

Kirjanpitoni mukaan olen vuonna 2021 maksanut vaatteista ja jalkineista yhteensä 1042.45 senttiä. Ostoskertoja on ollut 20 ja keskimääräinen ostos 52,10 €. 

Olin aika yllättynyt laskelmieni tuloksesta, se on enemmän kuin kuvittelin.

Ostin viime vuonna yhdet hyvät vaelluskengär, kahdet lenkkitossut ja talvinilkkurit. Ne olivat suurimmat ostokset. Ns. hutiostoksia en ole tehnyt ellei sellaiseksi lueta neulepaitaa, joka nyppyyntyy ikävästi. Sekin on juuri nyt päälläni, kotona nypyt eivät haittaa.

Vaateasia tuli juuri nyt ajankohtaiseksi kun tein viimeisintä Perjantaijuttua. Kävin haastattelemassa turkulaista muotitaiteilija Kisu Korsia, jonka suunnittelemia pukuja olen monta kertaa ihaillut hänen ateljeensa ikkunassa. Puhuimme sitten Kisun kanssa ulkonäköasioista vähän syvällisemmin ja pohdimme mm. sitä, miksi niitä kauneimpia vaatteita säilötään muka jotain parempaa tilaisuutta varten. Tunnistan ilmiön varsin hyvin.

Kisu Korsi kertoi, että kun asiakas tulee hänen luokseen tilaamaan pukua, hän haastattelee tämän tarkasti jotta ymmärtää, kenelle on pukua tekemässä ja millainen puku tekee juuri siitä ihmisestä mahdollisimman kauniin. Hän haluaa myös tietää, millaista huomiota ihminen puvulleen ja itselleen siinä puvussa haluaa.

- Haluaako hän olla se, jonka takia musiikki pysähtyy, kun hän astuu huoneeseen vai se, jonka luokse kaikki haluavat tulla juttelemaan, Kisu sanoi.

Kumpi sinä haluaisit olla?   

Kuvassa on Kisu Korsin kotikimono.

2 kommenttia:

  1. Koska tämän ikäisenä ei enää musiikki pysähdy, jää jäljelle se toinen vaihtoehto. Kunpa edes se onnistuisi.

    VastaaPoista