lauantai 25. syyskuuta 2021

Sappileikkaus


 Keväällä kerroin, että minulla todettiin sappikivitauti. Nyt kävin leikkauksessa ja toivun täällä Mimmin kanssa.

Minulta ei ole koskaan aikaisemmin leikattu mitään, joten oli vähän jännittävää mennä sairaalaan. Pääsin onnekseni Turunmaan sairaalaan, vaikka ensin oli määrä mennä Saloon. Meiltä Laitilasta Saloon on kaksinverroin matkaa Turkuun verrattuna, joten olin iloinen kun Turunmaan sairaalasta soitettiin ja tarjottiin mahdollisuutta mennä sinne operoitavaksi. Viime hetkillä: sieltä ollaan leikkaustoimintaa siirtämässä pois.

Sappirakon poisto tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä, nukutuksessa. Menin aamulla, pääsin päivän ensimmäisenä potilaana leikkaussaliin ja lähdin iltapäivällä kotiin. Leikkauspäivänä en saanut ruokaa pysymään sisälläni mutta nyt voin jo syödä normaalisti, nyt, kun leikkauksesta on kolme päivää.

Tänään en enää ottanut kipulääkettä. Olo ei ole mitenkään hyvä eikä huono, ei satu ihmeemmin, väsyttää vain. Vatsassani on neljä reikää, joita en tarpeettomasti viitsi katsella kun se sentään tuntuu aika inhottavalta. Tänään olen jo ollut vähän ulkona, eilisen ja edellispäivän vain makasin.

Lääkärin mukaan minulla oli ainakin 20 sappikiveä. En pyytänyt niitä muistoksi, niinkin kuulemma joku on tehnyt,

Jospa tämä nyt sitten lopettaisi vaivat, joista kärsin vuosikausia.

On kyllä hienoa taas kerran olla suomalainen, saada hyvää hoitoa, ystävällistä kohtelua ja lopuksi nimellinen lasku siitä kaikesta.

2 kommenttia:

  1. Sano muuta. Hyvää hoitoa ja selviä ohjeita. Ei mitään salamyhkäisiä lääkärille toimitettavia extra kirjekuoria..

    VastaaPoista