sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Tonttuovesta tuli aika ihana


 Sain tänään tonttuoven valmiiksi. En sentään ole itse rakentanut ovea, maalannut ja koristellut vain. Nuo vihreät ovat katajaa.

Tonttujen olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta, mutta ei ole muutamista muistakaan asioista, joiden nimiin ihmiset vannovat. Uskon siis tonttuihin koska ne ovat hauskoja ja sympaattisia ja tekevät parasta työtä ikinä, valmistavat lahjoja muille. Taruolentojen joukossa tontut kuuluvat top-kolmoseen yhdessä keijujen ja pienten peikkojen kanssa. Niitäkin on.

Lapsenmielisyys ei ehkä ole kysytyin ominaisuus tässä maailmassa, mutta minusta se on yksi parhaista. Tosikot ovat kauheita. Kun joutuu tosikon kanssa vastakkain, tulee kylmä ja tekee mieli lähteä karkuun. Aina ei voi, esimerkiksi silloin, kun tapaa tosikon työasioissa.

Tosikon haastatteleminen on vaikeaa ja tahmaista. Mitkään kevennykset eivät tule kysymykseenkään ja paitsi, että tosikko vastaa lyhyesti ja vältellen, hän myös tuijottaa sinua koko ajan epäilevästi. Näin on, tiedän, kun olen ollut siellä.

Oletko ikinä yrittänyt kertoa vitsiä tosikolle? Minä olen ja tiedän, että sen vaivaannuttavampaa tilannetta ei juuri ole.

Viis tosikoista, toivottavasti ei törmäillä. 

Meillä on suvussa asialleen syvästi omistautuneita murehtijoita. En onneksi ole yksi heistä ja siitä jos mistä olen iloinen. Murehdin ja sureksin jos on aihetta, mutta en huvikseni. Joskus ajattelen tai ehkä joku muu ajattelee, etten ota asioita tarpeeksi vakavasti.

Mitä siitä sitten? Ei mitään. Joulu on lapsenmielisen kulta-aikaa.  

maanantai 8. marraskuuta 2021

Mitä Arno Kasvi sanoikaan?


 Tein viikonloppuna havukranssin aitan oveen. Valoina on viiden metrin mittainen, Rustasta ostettu valoketju. 

Jouluvaloajattelusta voisin siirtyä ja olen siirtynytkin kausivaloajatteluun. Miksi kaikki koristelu ja valaistus pitäisi keskittää vain muutamiin joulupäiviin, kun pimeä aika kuitenkin kestää pitkään? Ainoa syy on sähkölasku, mutta menköön.

Tänään on marraskuun kahdeksas päivä, eilen illalla satoi vähän lunta ja vielä aamulla oli pakkasta. Minä käänsin kasvimaan. Ehdinpäs ennen talvea!

Tapasin alkusyksystä yhdellä juttukeikalla Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan entisen ylipuutarhuri Arno Kasvin ja kysyin, mikä hänen mielestään on puutarhan tärkein syystyö. Hän vastasi, että se on kasvimaan siivoaminen ja kääntäminen. Jos ei mihinkään muuhun ole aikaa, niin ainakin se pitäisi tehdä. Oma kasvimaani jäi kääntämättä syyskuisen sappileikkauksen takia: ennen sitä tuntui olevan liian aikaista ja sen jälkeen en voinut tehdä lapiohommia. Nyt olen niin hyvin toipunut, että työ sujui ilman ongelmia. Jestas muuten, miten isoja ja lihavia kastematoja siellä on!

Syksyllä voisi tehdä  paljon sen eteen, että keväällä olisi mukava aloittaa puutarhatyöt. Kaikenlainen siistiminen ja korjaaminen olisi hyväksi, täällä ainakin marjatarhan aita repsottaa ja perennapenkeissä rehottaa rikkaruohoja. Olen oikein tyytyväinen siitä, että me emme asu missään taajamassa. Olisi kauheaa, jos ympärillä olisi muita omakotipihoja ja itsellä koko ajan sellainen olo, että on pakko mennä pihatöihin ettei olisi muita huonompi. En käsitä, millä ajalla ja voimilla ihmiset pitävät pihansa niin superhienoina kuin ne täällä Laitilassa useimmiten ovat. Tulkaa katsomaan jos ette usko, mutta älkää meille tulko.

Pahuksen pimeys. Maalla asumisen yksi puoli on syksyllä aikaisin laskeutuva sysipimeys. Jos pelkää pimeää, kannattaa pysyä kaupungissa. Muuten ei. Ei millään. 

 

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Huono asiakaspalvelu ei pilannut päivää


 Sappileikkauksesta on kohta neljä viikkoa ja olen toipunut niin hyvin, etten välillä edes muista koko asiaa. Mitään ongelmia ei ole ollut.

Vasta leikkauksen jälkeen otin selvää, millaisia oireita sappikivet voivat aiheuttaa; kuvittelin ennen, että niistä seuraa vain kovia vatsakipuja. Oireet voivat kuitenkin olla monenlaisia, esimerkiksi pahoinvointia, josta itse kärsin - kaiken aikaa oli vähän kuvottava olo. Ihanaa kun se on poissa. Vielä parempaa on kuitenkin se, että nyt henki kulkee kunnolla. Sappirakkoni vei ilmeisesti niin paljon tilaa, että se painoi keuhkoja ja minun oli vähän vaikea hengittää jo pitkän aikaa. Jestas miten olen nyt nauttinut ulkona olemisesta!

Tänään olen haravoinut pihaa ja siivonnut lastenlasten syyslomailun jälkiä. 6- ja 7-vuotiaat olivat täällä koko viikon. Emme tehneet mitään erityistä, olimme vain täällä ja ulkoilimme pihalla tai tässä lähistöllä. Törmäsimme yhtenä  päivänä koiralenkillä peuranraatoon, joka oli kaadettu vasta hiljattain sillä siitä oli vielä osa syömättä. Todennäköisin kaataja oli susi tai sudet, niitä kulkee jatkuvasti näillä main. Jotenkin ei sen jälkeen huvittanut lähteä metsälenkeille pikkutyttöjen kanssa. Tämä on arkea täällä, jaamme samat tiet ja polut ja pihatkin susien, ilvesten ja tänä kesänä jopa karhun kanssa ja vaikka jossain kuinka vakuutettaisiin, etteivät ne tee ihmiselle mitään niin tuskinpa kukaan sitä varmasti tietää.  

Kirjan tekeminen edistyy sekin. Olen sopinut työstä taittajan kanssa ja nyt odotan, mitä tuleman pitää. Taittaja paitsi taittaa, tekee myös kannen ja mahdollisesti muutakin, se muu on vähän kesken. Sitten, kun aineiston lopullinen koko on tiedossa, pyydän tarjoukset painotaloilta. Tekisin kirjan mielelläni kokonaan Suomessa, mutta tiedän jo nyt, että Virosta saa painatuksen paljon halvemmalla. Isänmaallisuuden hinta on ehkä liian suuri. 

Tähän päivään mahtui myös käynti keskustassa. Hain erään lähetyksen eräästä paikasta jota en viitsi tarkemmin määritellä kun kaikki täällä tietävät sitten kenestä puhutaan enkä halua loukata. Sanonkin siis vain näin yleisellä tasolla, että vaikka asiakaspalvelu monissa paikoissa on aivan loistavaa niin kaikissa ei ole. Että kuinka yksi ihminen voikin luoda sellaisen vaikutelman, jossa asiakas tuntee olevansa a) häiriöksi ja b) kiitollisuudenvelassa siitä, että yleensä saa asiansa hoidettua.

Olen siis pahoillani kun häiritsin, käsitän kyllä, että asiakkaita lappaa muutenkin vaivaksi asti. 

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä. Yksi sen valopilkuista oli tajuta, että kevääseen on vähemmän aikaa kuin keväästä.

 

lauantai 25. syyskuuta 2021

Sappileikkaus


 Keväällä kerroin, että minulla todettiin sappikivitauti. Nyt kävin leikkauksessa ja toivun täällä Mimmin kanssa.

Minulta ei ole koskaan aikaisemmin leikattu mitään, joten oli vähän jännittävää mennä sairaalaan. Pääsin onnekseni Turunmaan sairaalaan, vaikka ensin oli määrä mennä Saloon. Meiltä Laitilasta Saloon on kaksinverroin matkaa Turkuun verrattuna, joten olin iloinen kun Turunmaan sairaalasta soitettiin ja tarjottiin mahdollisuutta mennä sinne operoitavaksi. Viime hetkillä: sieltä ollaan leikkaustoimintaa siirtämässä pois.

Sappirakon poisto tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä, nukutuksessa. Menin aamulla, pääsin päivän ensimmäisenä potilaana leikkaussaliin ja lähdin iltapäivällä kotiin. Leikkauspäivänä en saanut ruokaa pysymään sisälläni mutta nyt voin jo syödä normaalisti, nyt, kun leikkauksesta on kolme päivää.

Tänään en enää ottanut kipulääkettä. Olo ei ole mitenkään hyvä eikä huono, ei satu ihmeemmin, väsyttää vain. Vatsassani on neljä reikää, joita en tarpeettomasti viitsi katsella kun se sentään tuntuu aika inhottavalta. Tänään olen jo ollut vähän ulkona, eilisen ja edellispäivän vain makasin.

Lääkärin mukaan minulla oli ainakin 20 sappikiveä. En pyytänyt niitä muistoksi, niinkin kuulemma joku on tehnyt,

Jospa tämä nyt sitten lopettaisi vaivat, joista kärsin vuosikausia.

On kyllä hienoa taas kerran olla suomalainen, saada hyvää hoitoa, ystävällistä kohtelua ja lopuksi nimellinen lasku siitä kaikesta.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Julkaisen kirjan

 


Aion julkaista omakustanteen. Kyseessä on lastenkirja, jonka tein kun opiskelin kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Kirjan tie on ollut pitkä. Kerroin siitä Kirjoittamo-blogissani  ensimmäisiä kertoja jo 2015 ja toisen kerran muutaman kuukauden päästä.

Yliopistossa kirjaa tehtiin oman ohjaajan opastuksella. Minun ohjaajani oli kirjailija Pauliina Vanhatalo.

Muistan, että kirjoittaminen tuntui vaikealta ja tahmaiselta kuten se usein tuntuu, mutta lopulta sain valmista aikaiseksi nopeasti, sillä jo marraskuussa 2015 ohjaajani oli sitä mieltä, että käsikirjoituksella voi lähteä kolkuttelemaan kustantamojen ovia. Siitä riemuitsen täällä.

Kolkutukset eivät tuottaneet tulosta, kaupalliset kustantamot eivät kiinnostuneet. Sain kyllä rohkaisevaa palautetta, mutta paljonko se lämmitti kun kustannusopimusta ei tullut.

Vuodet kuluivat. Ajattelin käsikirjoitustani silloin tällöin. Joskus viime vuonna mieleeni tuli, että olisi hauska tietää, mitä joku kustannustoimittaja sanoisi siitä. Ehkä sellaista palvelua voi ostaa jostain, tuumin ja otin selvää.

Kyllä vain, kustannustoimittajayhdistys lupasi juuri sitä mitä halusin. Lähetin sinne kyselyn mutta en saanut siihen mitään vastausta.

Alkuvuodesta huomasin sanomalehdessä jutun kustannustoimittajasta, joka on perustanut yrityksen ja tarjoaa palveluitaan sen kautta. Se oli juuri sitä, mitä kaipasin ja niinpä otin yhteyttä ja lähetin käsikirjoitukseni arvioitavaksi. Olen valitettavasti unohtanut yrityksen nimen enkä voi sitä nyt kertoa.

Palaute oli samansuuntaista kuin kaikki siihen asti saamani palaute: käsikirjoituksessa ei ole mitään vikaa, se on ihan hyvä. 

Tässä kohtaa on sanottava, että maailmassa kirjoitetaan valtavat määrät hyviä tekstejä, joista kaupalliset kustantajat eivät kiinnostu. Ei riitä, että on hyvä, käsikirjoituksessa täytyy olla Se Jokin, se jolla myydään.

Ajatus omakustanteesta tuli jossain vaiheessa ja on koko ajan vahvistunut. Olen tutkinut vaihtoehtoja, mutta tiedän, että vaikka painotalojen mainokset lupaisivat vallan erinomaisen helppoa tee-se-itse-toteutusta, minä en osaa tehdä kaikkea itse. Jos ja kun julkaisen kirjan, haluan, että se myös näyttää uskottavalta.

Osallistuin muutama päivä sitten AK-kustannuksen Anne Lukkarilan webinaariin, jossa kerrottiin omakustanteen tekemisestä. Sain siitä paljon hyödyllistä tietoa ja voin lämpimästi suositella koulutusta jos se tulee vastaan. Nyt tiedän, mitä tarvitsen ja mistä sitä saa.

Parhaillaan etsin kirjalleni taittajaa. Tarkoitukseni on saada aikaan asiallinen, painovalmis aineisto jonka voin lähettää kirjapainoon.

Tämä  kaikki maksaa ja on maksanut jo tähän mennessä. En sure sitä, sillä oma kirja on ollut suurin unelmani ja oikeastaan ainoa unelma ikinä. Olen käyttänyt - varmaan voi sanoa, että tuhlannut - hirveästi aikaa kirja-asian miettimiseen ja erilaisiin suunnitelmiin ja kirjan kirjoittamiseen tähtääviin yrityksiin. Jotain minulta kuitenkin puuttuu, kun valmista ei ole tullut.

Nyt, kun alkaa olla ikää, kirja-ajatuksissa on myös se näkökulma, että aika loppuu ennen pitkää. Haluan edelleen kovasti saada oman kirjan aikaiseksi, ettei tarvitse tuntea mitään tällaista:

Kirjan kirjoittaminen ja toiveet ja haaveet sen suhteen ovat valtavan iso juttu. En varmasti ole ainoa kirjoittaja, jolle kirjan julkaiseminen on yksi elämän isoimpia haaveita, ellei peräti suurin. Se on voinut saada jopa suhteettoman suuren sijan elämässä ja sille on uhrattu paljon. Kun sitten kirjaa ei tule, käsikirjoitusta ei hyväksytä, tuntuu, kuin elämältä kiskottaisiin pohjaa. Hetken tuntuu epätoivoisesti siltä, että mikään ei koskaan muutu, elämä jatkaa ankeaa rataansa loppuun asti ja kas, mikä siellä häämöttää - katkera pettymys ja häpeä. Sinusta ei koskaan tullut mitään.

Tämä oli ote blogistani 29.12.2015.

Sitä, milloin kirjani ilmestyy, en vielä tiedä mutta kun se tapahtuu, kerron ihan varmasti.

 


perjantai 27. elokuuta 2021

Kesäpesti loppui tänään


  Kuva on tämän päivän viimeiseltä juttukeikalta. Samalla päättyi kolme kuukautta kestänyt kesätoimittajan työni paikallislehdessä.

Kesä oli mukava ja meni nopeasti, mutta paljon muuta en sitten saanut aikaiseksi kuin niitä lehtijuttuja. Jos vielä alkukesästä kuvittelin, että jaksan kaiket illat puuhailla pihatöissä, olin väärässä. Meillä nurmikko ei ole vuosiin ollut yhtä pitkä kuin nyt enkä nytkään jaksa mennä leikkaamaan. Mieluiten lähtisin jonnekin lepokotiin pariksi päiväksi.

Olen muuten aina kuvitellut, että juuri minulle sopii parhaiten freelancerin elämä ja varsinkin se, että saan palkkion tehdystä työstä eikä työaikoja tarvitse seurata. Nyt huomasin, ettei sillä oikeastaan ole väliä, miten sen rahansa saa. Säännöllinen tilipäivä oli mukava kokemus, mutta en ajatellut rahaa yhtään kun tein töitä. Tein vain minkä ehdin. Freelancerina ajattelen enemmän ja työnteko on usein paljon nihkeämpää.

Aloitin kaksi viikkoa sitten kuntokuurin - ehdin siis kuitenkin tehdä jotain muuta kuin töitä. Paha vain, etten ole päässyt ohjelmassa juuri alkua pidemmälle. Tämä juttu kuten monet asiat minun elämässäni tulivat vastaan työn kautta, tein jutun aiheesta. Jos nyt sitten sitäkin yrittäisi ja yrittäminen on, sillä kuuri ei suinkaan ole ilmainen. Kerron siitä myöhemmin lisää.

Tein kesän aikana 102 juttua. Parhaiten jäi mieleen runoilija Heli Laaksosen tapaaminen ja hänen ihana uusi runokirjansa Poimit sydämeni kirjahyllystä. Se on ihan riipaisevan kaunis vuoropuhelu latvialaisen runoilija Aleksandrs Caksin kanssa. 

Ilman mitään kaupallisia kytkentöjä: suosittelen lämpimästi.

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Panos-tuotos -suhde on pahasti miinuksella


 Tämä tässä on kasvimaa. Eikä mikä tahansa kasvimaa vaan se, jonka suurella vaivalla tein, kaivoin lapiolla ruohikon pois, toin kompostia ja kalkitsin, möyhensin ja muokkasin ja noukin rikkaruohojen juuret pois.Sitten kylvin ja istutin ja peitin kaiken harsoilla -  sen jäljiltä ovat nuo kivet.

Kasvimaa ei ole noin tyhjä siksi, että sen runsas ja aikainen sato olisi jo korjattu. Se on noin tyhjä siksi, ettei mitään satoa edes tullut, suurin osa siemenistä ei itänyt lainkaan. Edes herneet, idioottivarmat herneet, eivät itäneet, vaikka kylvin niitä kaksi kertaa. Tai no, taitaa siellä olla viisi herneenvartta ja kaksi lupaavaa herneenpalon alkua.

Onneksi ei ole elämä tästä kiinni. Jos minun pitäisi elättää itseni saati joku muu puutarhaviljelyllä, tragedia olisi jo tapahtunut.

Kastelin tänään puutarhaa pari tuntia. En kasvimaata, sillä mitä tyhjää kastelee, vaan marjatarhaa, jossa on valtavasti vadelmia tuloillaan sekä suurinta perennapenkkiäni, jota en yleensä kastele ollenkaan. Nyt on kuitenkin niin kuumaa ja kuivaa, että tein poikkeuksen. Meillä on tynnyreitä ja kaksi isoa säiliötä sadeveden keräämistä varten ja niistä on hyvä ottaa. 

Aiheeseen sopivasti kävin tänään Pyhärannassa tekemässä juttua vesiongelmista. Siellä ollaan vaikeuksissa, kun vedentulo voi välillä jopa kokonaan loppua. Siellä ei kastella kukkapenkkejä saati nurmikoita, vettä pitää säästää. Aihe kuumentaa tunteita.

Tänään olikin täysi työpäivä. Ryhdyin kirjoittamaan jo seitsemältä - koira herätti varttia yli viisi - ja ajattelin, että ehdin mukavasti kirjoittaa pari juttua ennen kuin lähden sinne Pyhärantaan. Ehdinkin, mutta kun katsoin kalenteria huomasin, että olin sopinut meneväni jutuntekoon tuntia aiemmin kuin muistin ja sitten olikin jo kiire. Ehdin kyllä kaiken. Kaiken muun, paitsi syömään mitään. Niinpä sitten kun sain hommat hoidettua ja tulin kaupan kautta kotiin, sorruin taas pussilliseen perunalastuja.

Olen päättänyt vaikka kuinka monta kertaa, että en osta enää rasvaisia, epäterveellisiä ja turhaakin turhempia (mutta niin hyviä!) perunalastuja mutta minkäs ihminen itselleen voi.

Kannatan ehdottomasti terveellistä ruokaa ja säännöllisiä ruoka-aikoja. Noudattakoon mielihyvin se, joka pystyy. Itse pystyn ryhdistäytymään vain joskus, silloin, kun olen katsonut televisiosta jotain oletmitäsyöt -ohjelmaa ja saanut siitä innoitusta.

Eräskin innoitus syntyi kun luin juttua salaattibaarista, jonka kuka tahansa voi perustaa omaan jääkaappiinsa. Loistoidea! Ei tarvita muuta kuin käteviä lasipurkkeja joihin pilkotaan kerran viikossa erilaisia kasviksia ja vaikkapa kypsää broileria. Siitä sitten sekoitetaan helposti ja nopeasti terveellisiä salaatteja.

Kävin oitis ostamassa käteviä lasipurkkeja.

Siitä on ehkä kaksi vuotta aikaa. 

Jonain päivänä, jonkun toisen innoituksen vallassa, ostan niitä kasviksia. 



lauantai 12. kesäkuuta 2021

Ensimmäiset kaksi kesätyöviikkoa takana


 Hups vaan ja kaksi ensimmäistä kesätyöviikkoa on jo takana.

Ensimmäiset  pari päivää ottivat yllättävän paljon voimille. Se johtuu kai ihan  vain siitä, että tuttuihin rutiineihin tulee jotain muutosta ja vähän siitäkin, että olin toimituksessa ja yritin tulla sinuiksi toimitusjärjestelmän kanssa. Käytän sellaista muutenkin, mutta tämä järjestelmä on monimutkainen versio siitä, joka minulla on omalla kotikoneellani, omassa työhuoneessani.

En vastusta tekniikkaa enkä missään tapauksessa halua palata siihen aikaan, jolloin jutut kirjoitettiin matkakirjoituskoneella ja kuvia sai vain jos kävi viemässä filmin kehitettäväksi valokuvausliikkeeseen ja malttoi odottaa päivän tai enemmänkin. Silti uusien järjestelmien opettelu on uuvuttavaa ja tulee sellainen olo, että onko todella pakko vielä tämäkin oppia, eikö näillä vanhoilla voisi?

Enimmäkseen taidan kuitenkin tehdä töitä omalta työhuoneeltani käsin, näin etätyöaikana.

Nyt, kun minulla on määrätty työaika, tuntuu tärkeältä olla tuhlaamatta vapaa-aikaa mihinkään muuhun kuin pihatöihin. Olenkin tehnyt niin, että kun saan työpäivän pakettiin, syön äkkiä jotain ja menen heti ulos. Olen ahertanut pihalla joka päivä monta tuntia ja saanut yhtä ja toista aikaiseksi. Epäilenpä, että jos olisin vakituisesti töissä, piha olisi aina priimakunnossa. Paluu freelancertodellisuuteen tuo kuitenkin mukanaan sen harhan, että aikaa on vaikka mihin kunhan vain järjestää. Ja järjestäähän sitä, kaikenlaiseen joutavaan oleskeluun.

Tänään saimme pitkästä aikaa sadetta. Mahtavaa! Aloin jo olla huolissani kuivuudesta, mutta nyt ovat vesitynnyrit taas täynnä ja maa märkää. Kesä on hyvässä vauhdissa ja vielä on kaksi viikkoa juhannukseen.




sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kesätoimittaja


 

Tämä tässä nyt myhäilee, kun on saanut kesätyöpaikan. Huomenna olisi ensimmäinen työpäivä.

Viime kesätyökokemuksesta onkin jo aikaa: se oli vuonna 1976 kun olin Centrumin tavaratalon henkilökuntaruokalassa jakamassa soppaa ja kantamassa tiskejä.

Menen paikallislehteen kesätoimittajaksi. En hakenut paikkaa, ei totta puhuen käynyt mielessäkään, mutta en tiedä hakiko kukaan muukaan kun minua sinne sitten pyydettiin.

Työ ja ihmiset ovat tuttuja joten sitä ei tarvitse jännittää. Silti tuntuu vähän oudolta kun tämmöinen elämäntapakirjoittaja astuu oikeiden ihmisten oikeaan työelämään ja rupeaa - tämä on se oudoin juttu - saamaan kuukausipalkkaa. Onneksi sitä kestää vain kolme kuukautta ettei ehdi tottua moiseen.

Paikallislehdet ovat tärkeitä, vaikka työ paikallislehden toimittajana ei ehkä ole sitä, mistä nuoret journalistiikan opiskelijat ensimmäisenä haaveilevat. Paikallislehden tehtävä on kertoa paikallisista asioista ja tuoda isoihinkin asioihin paikallinen näkökulma. Sitä ei tee kukaan muu. Paikallislehti on edelleen myös tärkeä tiedotuskanava josta katsotaan oman ruokakaupan tarjoukset, seurakunnan ilmoitukset ja se, missä kylässä ensi viikolla nuohotaan. 

Että semmoinen kesä edessä. Olisi kiva tietää, onko muita yli kuusikymppisiä kesätoimittajia. Ja jos on niin miten päädyit sinne missä olet? 

torstai 13. toukokuuta 2021

Rakas veli, missä oletkin


 

Tänään olisi minun veljeni 65. syntymäpäivä. Jossain toisessa tarinassa se olisi mennyt niin, että veli olisi haettu työpaikalta limusiinilla tai hevoskärryillä ja saateltu iloisesti ja haikeasti eläkkeelle. Sitten sankaria olisi juhlittu isolla joukolla, Lakimiesliitto olisi antanut ansiomerkin, leijonaveljet pitäneet puheen, ystävät kilistäneet maljoja ja ylimpänä kaikista: oma perhe, lapset ja lastenlapset. Hyvinvoiva syntymäpäiväsankari olisi paistatellut rakkauden ja kiintymyksen keskellä, toinen jalka jo lähdössä vehreille eläkelaitumille, lukuisten kiinnostavien harrastusten pariin.

Noin se olisi voinut mennä, veljellä oli kaikki ainekset siihen. Mutta ei se mennyt niin. Inhottavat ja ihmistä vahvemmat sairaudet veivät hänet pois tästä maailmasta jo monta vuotta sitten.

Meillä oli vajaa kaksi vuotta ikäeroa, minä olen nuorempi. Tuossa kuvassa olemme ehkä 5- ja 3-vuotiaita enkä muista kuvaamisen hetkestä mitään. En muutenkaan muista kuin yksittäisiä hetkiä siitä, mitä minä ja veli teimme lapsina. Olemme varmasti leikkineet yhdessä, mutta enemmän muistan olleeni yksin ja veljen jossain muualla. 

Yksittäinen hetki on esimerkiksi se, kun leikimme talvella taksia. Meillä oli potkukelkka. Minä olin taksikuski ja lykin veljeä kelkassa pitkin kyläteitä sinne minne hän milloinkin halusi. Kun tuli minun vuoroni olla kyydittävänä, veli ei halunnut enää leikkiä. Tai kun leikimme salapoliisia ja päätimme vartioida yöllä, ettei naapuri varasta meidän sadevesitynnyriämme ja ensimmäinen vartiovuoro oli minun niin sitten, kun herätin veljen hänen vuorolleen hän vain käänsi kylkeä ja jatkoi nukkumista.

Isoveljet ovat häikäilemättömiä eivätkä osoita katumusta.

Rakastin veljeäni syvästi. Kaipaan häntä joka päivä, tänään erityisesti.

Hyvää syntymäpäivää, Klaus.

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Mitä sanoisi Huvila ja huussi?


 

Tein eilen kevätsiivouksen vanhassa talossamme. On aina yhtä ihanaa saada kaikki valmiiksi, silloin on pakko pysähtyä vähäksi aikaa ja vain katsoa. Kuvakin piti ottaa, tietysti.

Tupa ei pärjäisi missään sisustuskilpailussa, mutta minun silmissäni se on kaunis. Mikä parasta, siellä on hyvä olla. Tunnelma on aina jotenkin seesteinen ja kun missään ei hurise yhtään sähkölaitetta, hiljaisuus hivelee korvia.

Tuvassa kaikki ei ole niin vanhaa kuin miltä ehkä näyttää. Katto taitaa olla alkuperäinen, mutta seinät ja lattia on remontoitu joskus 1990-luvulla, muutama vuosi ennen kuin me ostimme talon. Sitä, milloin talo on rakennettu, ei kukaan tunnu tietävän.

Ihmettelen aina kun törmään ihmisiin, jotka eivät tiedä sukunsa historiasta paljon mitään. Se on tietysti ymmärrettävää silloin, kun on vaikka oven taakse jätetty löytölapsi, mutta yleensä on aika helppo selvittää sukujuuria jos vähääkään kiinnostaa. Olen muutamia kertoja tavannut jopa isojen sukutilojen isäntiä, jotka eivät tiedä, kuinka kauan tila on heidän suvullaan ollut.  

Jos ei ole kiinnostunut historiasta, elää ohuella pohjalla. On vaikea edes käsittää, miten sellainen ihminen hahmottaa maailman - maailman, jossa on vain yksi taso, nykyisyys ja ehkä myös tulevaisuus joskin se on pakosta pelkkää kuvitelmaa.

Nyt kun kirjoitan tätä, ulkona sataa taas. Ehdin vielä ennen sadetta tehdä vähän kasvimaahommia ja kylvin porkkanoita, persiljaa ja tilliä. Luonto huolehtii parhaillaan kastelusta.

Myös äitienpäivää on vietetty asianmukaisin menoin. Olen usein äitienpäivänä saanut aamukahvin sänkyyn, mutta nyt en enää halua. Kahvin juominen sängyssä on vaivalloista kun muutenkin aamuisin on sen verran kankea, että hyvä, kun sieltä sängystä pääsee pois.

Oma äitienpäiväni oli onnellinen, mutta tiedän, että monet naiset huokaisevat helpotuksesta, kun tämä päivä on ohi. Eivät vain ne, jotka ovat tahtomattaan lapsettomia vaan monet sellaisetkin, joiden äitiys ei mennyt hyvin. Äitienpäivä voi herättää todella kurjia tunteita joista ei oikein voi edes puhua kenellekään.  Kun kaikkialla tuntuu olevan pelkkiä ruusuin ja lahjoin hemmoteltuja, onnistuneita ja rakastettuja äitejä, oma onnettomuus hävettää.

Sen takia olen sitä mieltä, että äitienpäivän voisi muuttaa joksikin muuksi. Tai vaikka lakkauttaa.  

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Tästä oli vaikea kirjoittaa


 

Tämä kolumni julkaistiin Laitilan Sanomissa tänään, vappuaattona.

En ole koskaan ennen julkaissut omia juttujani missään sen jälkeen, kun ne ovat olleet jossain lehdessä. Tämä on kuitenkin poikkeus monella tapaa, ei vähiten siksi, että minulla oli kauhea kynnys kirjoittaa koko asiasta. Kynnys syntyi varmaan siitä, että vaikka itse ongelma on onnellisesti ratkaistu, minua hävettää yhä se, että se edes syntyi.

Jätin nuorena lukion kesken syistä, jotka olivat todellisia ja painavia, mutta silti olen tuntenut epäonnistuneeni. Ainahan on niitä, jotka menevät kaikkien esteiden läpi, selviävät epäinhimillisissä oloissa ja ovat tohtoreita ennen kuin täyttävät 25. Heihin verrattuna - ja keihinpä sitä itseään vertaisi ellei heihin - olin luuseri.

Olisin halunnut kertoa kolumnissani myös sen, mikä viimein sai minut tarttumaan toimeen ja aloittamaan iltalukion, mutta selitys ei olisi mahtunut. Niinpä kerron sen tässä: 

ystäväni Anna-Silja lähetti minulle ihan hupimielessä laaditun kyselyn, jossa haluttiin tietää esimerkiksi, mitä tein viisi vuotta sitten.

Yritin muistaa, mutta mitään ei tullut mieleen. Kaivoin vanhat kalenterit esiin ja tarkistin niistä viiden vuoden takaiset tapahtumat. Ihmettelin, miten äkkiä aika oli kulunut. Sitten tulin ajatelleeksi, että jos olisin aloittanut iltalukion viisi vuotta sitten, olisin jo käynyt sen.

Se oli pysäyttävä ajatus. Olin miettinyt vuosien ja vuosikymmenien ajan lukion uudelleen aloittamista, mutta ajatukseksi se aina jäi. Kunnes sitten sinä nimenomaisena päivänä ajattelin asian loppuun asti: jos olisin aloittanut, olisin jo lopettanutkin.

Seuraavana päivänä kävin ilmoittautumassa kouluun.

Happy End. Tässä ollaan:


Hauskaa vappua!


keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Uusia puutarhaunelmia


 

Viime päivinä en olisi halunnut tehdä muuta kuin olla pihalla. Olen ollutkin ihan kiitttävästi ja saanut jopa jotain aikaan: laajensin yhtä kukkapenkkiä, tein uuden peruna- ja hernemaan - kokonaista 13 neliötä! - ja kasasin aika huvittavan näköisen mutta epäilemättä toimivan lämpöpenkin. Siihen tuli pohjaksi iso kasa uuden perunamaan päältä kiskottuja nurmituppaita, sitten tyhjensin päälle viimevuotisen kompostin ja kaksi säkkiä ostomultaa. Lopulta kuorrutin sivut syksyllä käyttämättä jääneellä lehtipuusilpulla. Aion kylvää penkkiin papuja.

Nyt askartelen yhden vanhan kukkaistutuksen parissa. Siinä on pääasiassa kurjenpolvia ja syysleimuja. Kaivan kaiken ylös, kunnostan alueen ja laajennan sitä vähän. Suunnittelen (taas kerran) oikein hienoa kokonaisuutta, johon tulee myös pensaita ja rautatieomenapuu.

Näinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka olen puuhastellut tällä pihalla, ensin kesäasukkaana ja nyt vakituisesti, olen pettynyt monta kertaa. Kylvän ja istutan, mutta sitten kasvit eivät ole ollenkaan sellaisia kuin kuvittelin. Joko ne eivät kasva ollenkaan, kuolevat pian tai jäävät kitukasvuisiksi. Eivät kaikki, tietenkään. Jotkut ovat viihtyneet: esimerkiksi kurjenpolvet ja pionit menestyvät. Mutta vaikkapa kärhöt ovat epäonnistuneet yhtä lukuunottamatta ja karhunvatukkaa en saa kasvamaan ollenkaan.

Nyt otin jopa PH-näytteitä kukkapenkeistäni ja yksi syy viihtymättömyyteen on selkeästi kalkinpuute. Niinpä olen nyt kärrännyt kalkkisäkkiä pitkin tonttia ja tupsutellut valkoista jauhoa sinne ja tänne. 

Maa on vielä kosteaa ja sitä on helppo kaivaa. Sen takia haluan kiirehtiä, tiedän, että muutaman viikon päästä maa on monessa paikassa kivikovaa ja istutuskuoppien tai minkään muunkaan kaivaminen monin verroin vaikeampaa. Sen tähden, maan pehmeyden, lykkään muita tehtäviä tuota tuonnemmaksi, sellaisia kuten ikkunoiden pesu tai vanhan talon kevätsiivous.

Voi kevät, et menisi niin hirveää vauhtia!