sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Mitä boomer-vihaajat muka tietävät meidän elämästämme?


 Olen tietääkseni boomer. Tämä hiljattain keksitty uudissana tarkoittaa 1940, 50-  ja ehkä jopa 60-luvullakin syntyneitä, joka tapauksessa meitä, jotka olemme nuorten aikuisten vanhempia. Meistä on tullut muodikkaita haukuttavia joita näköjään saa nimitellä kuinka vaan eikä kukaan järkyty ja tarvitse terapiaa.

Keskustelupalstoilla roihuaa suoranainen boomer-raivo. Meitä syytetään ainakin ilmastonmuutoksesta, eliniän pidentymisestä ja siitä, että nuorilla perheillä on tiukkaa. Olemme ahneita ja itsekkäitä mikä näkyy muun muassa siinä, että asumme tilavissa, velattomissa asunnoissa, saatamme normaaliaikoina käydä ulkomailla ja harrastaa asioita, joilla ei ole mitään tekemistä jälkikasvumme kanssa. Palstahuutelijoitten mukaan olemme saaneet kaiken ilmaiseksi ja helpolla ja siinä riemussa ryövänneet tulevaisuuden lapsiltamme.

Syytösten lukeminen tuntuu pahalta ja loukkaavalta. En tunnista itseäni enkä ketään ikäisiäni noista jutuista. Ihmettelen, millä asiantuntemuksella meitä syytetään; yksikään meitä vihaavista nuorista ei ollut syntynyt väitettyjen rikostemme aikana.

Mitä me olemme ryövänneet? Helposti saatuja työpaikkoja?

Totta kyllä, työtä sai helposti kun kävi kysymässä. Itse aloitin kesätöissä 12-vuotiaana. Hernepellolle, mansikkapellolle ja siivoamaan pääsi alaikäisenä, samoin hoitamaan lapsia ja kantamaan tiskejä. Siitä lähtien kun aloin ansaita omaa rahaa, sain myös ostaa omat vaatteeni, kotoa ei enää tullut mitään. Ei sieltä paljon mitään muutenkaan tullut - kun muutin lopullisesti pois kotoa, omaisuuteni käsitti vaatteiden lisäksi matkakirjoituskoneen, kaksi kahvimukia ja pienen pöytäliinan. En osannut edes ajatella, että olisin voinut saada vanhemmiltani ajokortin, auton, oman puhelimen tai apua vuokranmaksuun.

Taloudellisesti työläiskodin kasvatin elämä oli pitkään melkoista kituuttamista. Jos halusi oman asunnon, piti ensin säästää iso osa asunnon hinnasta. Säästäminen ei ollut silloin yhtään sen helpompaa kuin nytkään, kyllä se raha ihan oikeasti piti säästää ja se oli jostain muusta pois. Oli sellaisiakin aikoja, useita vuosia, jolloin pääasiallinen ravinto käsitti keitettyjä perunoita ja ruskeaa soosia eikä muuta. Itselleen ei voinut ostaa mitään, ei edes suklaapatukkaa. Kun asuntolainan sitten lopulta sai, korko oli kymmenen prosenttia ja taas kaikki piti ihan oikeasti maksaa takaisin.

Niin että mitä me nyt silloin ryöstimme ja keneltä?

Jotkut tosin sanovat, että se asunnon ostaminen vasta olikin kurja temppu. Me onnettomat keskityimme vain lainanmaksuun emmekä ymmärtäneet, että lapsemme olisivat ansainneet enemmän hauskanpitoa ja kivampia tavaroita. 

Näkökulma tämäkin, tietysti. Mahtaisivatko ne lapset kuitenkaan nyt olla kiitollisia muinaisista muhkeista viikkorahoistaan jos sen hinta olisi se, että me vanhemmat vanhennumme varattomina ja vuokralla?

Yhden asian myönnän auliisti: olen syntynyt hyvään aikaan. Sota oli loppunut monta vuotta sitten eikä uutta ole vielä syttynyt. Tästä rauhasta tosin ovat saaneet nauttia myös lapsemme. Pitäisikö tästä olla pahoillaan?

Vihdoin päästään eläkkeisiin, siitä nyt ainakin voi boomeria vähän ryöpyttää. Ei riitä, että elämme pitempään kuin aikaisemmat sukupolvet, olemme myös terveempiä ja nautimme suuria eläkkeitä.

En ole ihan vielä eläkkeellä, mutta sitten kun olen, työeläkkeeni on vähän yli 700 euroa. Siitä voi päätellä, että olen aina ollut pienituloinen. Jos yhtään osaa laskea yhteen, niin pienet tulot ja asuntolaina tarkoittavat jotain muuta kuin helppoa ja kevyttä.

Tämä oli nyt pitkä vuodatus, mutta kun pistää niin vihaksi. Lähtisikö joku boomerinhaukkuja ihan oikeasti kokeilemaan, miltä tuntuu asua mökissä, jonka ainoa mukavuus on sähkövalo? Miltä tuntuisi istua talvipakkasella ulkohuusissa ja miettiä tulevaisuutta kun ainoa eväs on se, että koita pärjätä? 

torstai 13. tammikuuta 2022

Sähkölasku järkytti


 

Ompelin itselleni pitkästä aikaa mekon. Se on sikses hyvä, kuten täällä sanotaan.

Ehkä ei kuitenkaan olisi pitänyt käyttää ompelukonetta eikä silitysrautaa saati niitä useita valoja, joita tarvitsin saadakseni langan neulansilmään ja napinlävet kohdalleen, meille kun tipahti joulukuulta aivan ennätysiso sähkölasku, 810 euroa. Siihen vielä toisesta sähköyhtiöstä tuleva siirtomaksu päälle niin ollaankin jo toisella tuhannella. On siinä laskua yhdestä kuukaudesta.

Meillä on tavallisesti asuminen aika halpaa, vaikka taloja on kaksi, uusi ja vanha ja molemmissa käytetään sähköä. Siksipä viimeisin sähkölasku oli järkytys ja sai totisesti miettimään omaa sähkönkulutusta uudemman kerran.

Meillä on pörssisähkö ja sehän tämän yllätyksen aiheutti. Vaikka julkisuudessa puhuttiin pitkin syksyä sähkön kallistumisesta, en kuitenkaan ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti. Jotenkin vain ohitin sen ja kuvittelin, että kun ei tähänkään saakka ole tullut isoja laskuja niin kuinka nyt sitten. Näin tyhmä sitä voi olla aikuinenkin.

Vaihdoimme heti sähkösopimusta, mutta tietysti kiinteähintainenkin on nyt paljon kalliimpi kuin vielä jokin aika sitten. Nyt odotamme varhaista ja aurinkoista kevättä ja sitä, että aurinkopaneelit tekevät meistä kuluttajista tuottajia ja sähkölaskut ovat taas miinusmerkkisiä. Siitä päästiin nauttimaan jo viime kesänä.

Pitemmittä puheitta päätän tähän ja suljen koneen: pöytäkone vie muuten aika paljon sähköä. 

 

perjantai 31. joulukuuta 2021

Pieni, akkukäyttöinen moottorisaha ja inhottavaa vihjailua


 Kokeilin tänään joululahjaani ensimmäisen kerran. Mainio työkalu, tämä pieni akkukäyttöinen moottorisaha. Sain hetkessä aikaan ison kasan oksia, sellaisia, joiden sahaamiseen tavallisella oksasahalla tai millä tahansa ei-koneella, olisi mennyt ikä ja terveys.

Tiedän, että kun mies huomaa oksakasan, hän kysyy, minne ajattelin laittaa oksat. Sitä en ole vielä päättänyt ja se onkin tietysti pieni ongelma. Sinne tulotien varteen, jonne ne nyt kasasin, en tietenkään voi niitä jättää. Ei niistä oikein saa polttopuitakaan ja toisaalta ne ovat liian isoja silputtaviksi. Pitää miettiä.

Meillä on talomme ympärillä pieni metsä, vähän kuin Puolen hehtaarin metsä Nalle Puhissa. Minun haaveissani se olisi valoisa, siisti ja sitä hoidettaisiin kaiken aikaa. Ikävä kyllä meillä on miehen kanssa erilaiset näkemykset tässä asiassa. Hänelle riittää se, että metsästä saa tarpeellisen määrän polttopuita ja muu saa olla.

En voi mitenkään sanoa, että hän on väärässä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta on varmasti onnellista, jos metsä saa elää omaa elämäänsä. Ainakin niin kauan, kuin elämään ei kuulu mitään kirjanpainajatuholaisia tai muita hirvityksiä, jotka voisivat levitä meidän tontiltamme naapureitten metsiin ja tuhota ne. Minun esteettisen silmäni kannalta taas on liki kestämätöntä, että puut kasvavat niin tiheässä, ettei yksikään niistä kasva kunnolla. 

Tämäkin on yksi näkökulma, joka kannattaa ottaa huomioon kun suunnittelee maalle muuttamista: onko meistä metsänhoitajiksi ja olemmeko edes samaa mieltä siitä, mitä pitäisi tehdä? 

Yksi lapsuuteni unelma-ammateista oli metsänhoitaja. Mistä mahdoin moisen keksiä? Muistaakseni metsänhoitajahaave oli voimassa aika pitkään kunnes sitten päätin ryhtyä kirjailijaksi. Kummastakaan ei tullut mitään. Tai no, olenhan kohta julkaisemassa kirjan ja sahasin noita oksiakin.

Nyt eletään vuoden 2021 viimeisiä hetkiä. Vuosi on ollut hyvä, mutta sanon sille mielelläni hyvästit, sillä odotan innolla ensi vuotta. Jossain vaiheessa pääsen esittelemään kirjaani ja tulossa on myös muuta uutta, josta en vielä kerro tämän enempää. Enköhän jo helmikuussa voi kertoa, mistä on kysymys. Juu ja tiedän, inhottavaa tällainen vihjailu!

Oikein hyvää uutta vuotta!

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Ihana perhejuhla ja kuinkas sitten kävi



Tämä viikonloppu varattiin perheen pikkujoulutapaamiselle täällä meillä. Koko perhekuntaan kuuluu nyt 14 ihmistä, joten kalenterit otettiin esiin hyvissä ajoin ja valmisteluja tehtiin jopa viikkoja. Ainakin minä tein kun lasken kaikki havukranssit, jäälyhdyt ja kausivalot mukaan.

Siivous on tietenkin oma lukunsa. Olisi mukavaa, jos kotini olisi rento ja boheemi paikka, johon ihmiset voivat tulla noin vain ja olla vapaasti ja kaikki tekisivät ruokaa yhdessä ja kaikki muukin tehtäisiin yhdessä eikä kukaan ottaisi paineita yhtään mistään.

Meillä tuo ei ihan onnistu ja suurin syy siihen olen minä itse. Vaikka kuinka yritän kehittää itsestäni rentoa boheemia, kuljen silti rätti kädessä desinfioimassa ovenkahvoja ja vessanpyttyjä kun joku on tulossa. Niin tietysti nytkin. Lisäkierroksia toi se, että kun kaikki olivat jäämässä yöksi, tarvittiin petipaikkoja ja niin muodoin siivosin ja varustin molemmat talot, uuden ja vanhan. Kävin jopa mattopyykillä: mattojen itsepalvelupesula on muuten kätevä keksintö!

Lauantaiaamuna valmistelut olivat loppusuoralla, kaupassakin olin käynyt monta kertaa ja aloittelin omaa osuuttani ruoanlaitosta (me todellakin olimme sopineet, että teemme yhdessä ja jakaneet tekemiset valmiiksi)

kun sitten

tajusin, että nenäni vuotaa. Eikä mitään vähän, vaan vuolaasti, yhä vuolaammin.

Olin tullut kipeäksi.

Kaikki peruttiin. Kukaan ei tullut. Tein lupaamani tomaattikeiton ja söin sitä yksin. Loppupäivän makasin sohvalla ja niistin. Taisi olla vähän kuumettakin.

Meillä oli tarkoitus juhlistaa yhdellä kertaa kaikkien syntymä- ja nimipäivät sekä vieläpä perheen pienimmän, elokuussa syntyneen poikasen nimiäisiä. Niitä piti juhlia jo monta viikkoa sitten, mutta silloin vauvaperheessä tultiin kipeäksi ja juhlat peruttiin.

Minkäs teet, tauti ei kysy lupaa eikä sen ilmestyminen ole mikään ihme. Ihme on se, jos isossa perheessä kaikki ovat terveitä yhtä aikaa.

 

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Tonttuovesta tuli aika ihana


 Sain tänään tonttuoven valmiiksi. En sentään ole itse rakentanut ovea, maalannut ja koristellut vain. Nuo vihreät ovat katajaa.

Tonttujen olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta, mutta ei ole muutamista muistakaan asioista, joiden nimiin ihmiset vannovat. Uskon siis tonttuihin koska ne ovat hauskoja ja sympaattisia ja tekevät parasta työtä ikinä, valmistavat lahjoja muille. Taruolentojen joukossa tontut kuuluvat top-kolmoseen yhdessä keijujen ja pienten peikkojen kanssa. Niitäkin on.

Lapsenmielisyys ei ehkä ole kysytyin ominaisuus tässä maailmassa, mutta minusta se on yksi parhaista. Tosikot ovat kauheita. Kun joutuu tosikon kanssa vastakkain, tulee kylmä ja tekee mieli lähteä karkuun. Aina ei voi, esimerkiksi silloin, kun tapaa tosikon työasioissa.

Tosikon haastatteleminen on vaikeaa ja tahmaista. Mitkään kevennykset eivät tule kysymykseenkään ja paitsi, että tosikko vastaa lyhyesti ja vältellen, hän myös tuijottaa sinua koko ajan epäilevästi. Näin on, tiedän, kun olen ollut siellä.

Oletko ikinä yrittänyt kertoa vitsiä tosikolle? Minä olen ja tiedän, että sen vaivaannuttavampaa tilannetta ei juuri ole.

Viis tosikoista, toivottavasti ei törmäillä. 

Meillä on suvussa asialleen syvästi omistautuneita murehtijoita. En onneksi ole yksi heistä ja siitä jos mistä olen iloinen. Murehdin ja sureksin jos on aihetta, mutta en huvikseni. Joskus ajattelen tai ehkä joku muu ajattelee, etten ota asioita tarpeeksi vakavasti.

Mitä siitä sitten? Ei mitään. Joulu on lapsenmielisen kulta-aikaa.  

maanantai 8. marraskuuta 2021

Mitä Arno Kasvi sanoikaan?


 Tein viikonloppuna havukranssin aitan oveen. Valoina on viiden metrin mittainen, Rustasta ostettu valoketju. 

Jouluvaloajattelusta voisin siirtyä ja olen siirtynytkin kausivaloajatteluun. Miksi kaikki koristelu ja valaistus pitäisi keskittää vain muutamiin joulupäiviin, kun pimeä aika kuitenkin kestää pitkään? Ainoa syy on sähkölasku, mutta menköön.

Tänään on marraskuun kahdeksas päivä, eilen illalla satoi vähän lunta ja vielä aamulla oli pakkasta. Minä käänsin kasvimaan. Ehdinpäs ennen talvea!

Tapasin alkusyksystä yhdellä juttukeikalla Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan entisen ylipuutarhuri Arno Kasvin ja kysyin, mikä hänen mielestään on puutarhan tärkein syystyö. Hän vastasi, että se on kasvimaan siivoaminen ja kääntäminen. Jos ei mihinkään muuhun ole aikaa, niin ainakin se pitäisi tehdä. Oma kasvimaani jäi kääntämättä syyskuisen sappileikkauksen takia: ennen sitä tuntui olevan liian aikaista ja sen jälkeen en voinut tehdä lapiohommia. Nyt olen niin hyvin toipunut, että työ sujui ilman ongelmia. Jestas muuten, miten isoja ja lihavia kastematoja siellä on!

Syksyllä voisi tehdä  paljon sen eteen, että keväällä olisi mukava aloittaa puutarhatyöt. Kaikenlainen siistiminen ja korjaaminen olisi hyväksi, täällä ainakin marjatarhan aita repsottaa ja perennapenkeissä rehottaa rikkaruohoja. Olen oikein tyytyväinen siitä, että me emme asu missään taajamassa. Olisi kauheaa, jos ympärillä olisi muita omakotipihoja ja itsellä koko ajan sellainen olo, että on pakko mennä pihatöihin ettei olisi muita huonompi. En käsitä, millä ajalla ja voimilla ihmiset pitävät pihansa niin superhienoina kuin ne täällä Laitilassa useimmiten ovat. Tulkaa katsomaan jos ette usko, mutta älkää meille tulko.

Pahuksen pimeys. Maalla asumisen yksi puoli on syksyllä aikaisin laskeutuva sysipimeys. Jos pelkää pimeää, kannattaa pysyä kaupungissa. Muuten ei. Ei millään. 

 

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Huono asiakaspalvelu ei pilannut päivää


 Sappileikkauksesta on kohta neljä viikkoa ja olen toipunut niin hyvin, etten välillä edes muista koko asiaa. Mitään ongelmia ei ole ollut.

Vasta leikkauksen jälkeen otin selvää, millaisia oireita sappikivet voivat aiheuttaa; kuvittelin ennen, että niistä seuraa vain kovia vatsakipuja. Oireet voivat kuitenkin olla monenlaisia, esimerkiksi pahoinvointia, josta itse kärsin - kaiken aikaa oli vähän kuvottava olo. Ihanaa kun se on poissa. Vielä parempaa on kuitenkin se, että nyt henki kulkee kunnolla. Sappirakkoni vei ilmeisesti niin paljon tilaa, että se painoi keuhkoja ja minun oli vähän vaikea hengittää jo pitkän aikaa. Jestas miten olen nyt nauttinut ulkona olemisesta!

Tänään olen haravoinut pihaa ja siivonnut lastenlasten syyslomailun jälkiä. 6- ja 7-vuotiaat olivat täällä koko viikon. Emme tehneet mitään erityistä, olimme vain täällä ja ulkoilimme pihalla tai tässä lähistöllä. Törmäsimme yhtenä  päivänä koiralenkillä peuranraatoon, joka oli kaadettu vasta hiljattain sillä siitä oli vielä osa syömättä. Todennäköisin kaataja oli susi tai sudet, niitä kulkee jatkuvasti näillä main. Jotenkin ei sen jälkeen huvittanut lähteä metsälenkeille pikkutyttöjen kanssa. Tämä on arkea täällä, jaamme samat tiet ja polut ja pihatkin susien, ilvesten ja tänä kesänä jopa karhun kanssa ja vaikka jossain kuinka vakuutettaisiin, etteivät ne tee ihmiselle mitään niin tuskinpa kukaan sitä varmasti tietää.  

Kirjan tekeminen edistyy sekin. Olen sopinut työstä taittajan kanssa ja nyt odotan, mitä tuleman pitää. Taittaja paitsi taittaa, tekee myös kannen ja mahdollisesti muutakin, se muu on vähän kesken. Sitten, kun aineiston lopullinen koko on tiedossa, pyydän tarjoukset painotaloilta. Tekisin kirjan mielelläni kokonaan Suomessa, mutta tiedän jo nyt, että Virosta saa painatuksen paljon halvemmalla. Isänmaallisuuden hinta on ehkä liian suuri. 

Tähän päivään mahtui myös käynti keskustassa. Hain erään lähetyksen eräästä paikasta jota en viitsi tarkemmin määritellä kun kaikki täällä tietävät sitten kenestä puhutaan enkä halua loukata. Sanonkin siis vain näin yleisellä tasolla, että vaikka asiakaspalvelu monissa paikoissa on aivan loistavaa niin kaikissa ei ole. Että kuinka yksi ihminen voikin luoda sellaisen vaikutelman, jossa asiakas tuntee olevansa a) häiriöksi ja b) kiitollisuudenvelassa siitä, että yleensä saa asiansa hoidettua.

Olen siis pahoillani kun häiritsin, käsitän kyllä, että asiakkaita lappaa muutenkin vaivaksi asti. 

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä. Yksi sen valopilkuista oli tajuta, että kevääseen on vähemmän aikaa kuin keväästä.

 

lauantai 25. syyskuuta 2021

Sappileikkaus


 Keväällä kerroin, että minulla todettiin sappikivitauti. Nyt kävin leikkauksessa ja toivun täällä Mimmin kanssa.

Minulta ei ole koskaan aikaisemmin leikattu mitään, joten oli vähän jännittävää mennä sairaalaan. Pääsin onnekseni Turunmaan sairaalaan, vaikka ensin oli määrä mennä Saloon. Meiltä Laitilasta Saloon on kaksinverroin matkaa Turkuun verrattuna, joten olin iloinen kun Turunmaan sairaalasta soitettiin ja tarjottiin mahdollisuutta mennä sinne operoitavaksi. Viime hetkillä: sieltä ollaan leikkaustoimintaa siirtämässä pois.

Sappirakon poisto tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä, nukutuksessa. Menin aamulla, pääsin päivän ensimmäisenä potilaana leikkaussaliin ja lähdin iltapäivällä kotiin. Leikkauspäivänä en saanut ruokaa pysymään sisälläni mutta nyt voin jo syödä normaalisti, nyt, kun leikkauksesta on kolme päivää.

Tänään en enää ottanut kipulääkettä. Olo ei ole mitenkään hyvä eikä huono, ei satu ihmeemmin, väsyttää vain. Vatsassani on neljä reikää, joita en tarpeettomasti viitsi katsella kun se sentään tuntuu aika inhottavalta. Tänään olen jo ollut vähän ulkona, eilisen ja edellispäivän vain makasin.

Lääkärin mukaan minulla oli ainakin 20 sappikiveä. En pyytänyt niitä muistoksi, niinkin kuulemma joku on tehnyt,

Jospa tämä nyt sitten lopettaisi vaivat, joista kärsin vuosikausia.

On kyllä hienoa taas kerran olla suomalainen, saada hyvää hoitoa, ystävällistä kohtelua ja lopuksi nimellinen lasku siitä kaikesta.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Julkaisen kirjan

 


Aion julkaista omakustanteen. Kyseessä on lastenkirja, jonka tein kun opiskelin kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Kirjan tie on ollut pitkä. Kerroin siitä Kirjoittamo-blogissani  ensimmäisiä kertoja jo 2015 ja toisen kerran muutaman kuukauden päästä.

Yliopistossa kirjaa tehtiin oman ohjaajan opastuksella. Minun ohjaajani oli kirjailija Pauliina Vanhatalo.

Muistan, että kirjoittaminen tuntui vaikealta ja tahmaiselta kuten se usein tuntuu, mutta lopulta sain valmista aikaiseksi nopeasti, sillä jo marraskuussa 2015 ohjaajani oli sitä mieltä, että käsikirjoituksella voi lähteä kolkuttelemaan kustantamojen ovia. Siitä riemuitsen täällä.

Kolkutukset eivät tuottaneet tulosta, kaupalliset kustantamot eivät kiinnostuneet. Sain kyllä rohkaisevaa palautetta, mutta paljonko se lämmitti kun kustannusopimusta ei tullut.

Vuodet kuluivat. Ajattelin käsikirjoitustani silloin tällöin. Joskus viime vuonna mieleeni tuli, että olisi hauska tietää, mitä joku kustannustoimittaja sanoisi siitä. Ehkä sellaista palvelua voi ostaa jostain, tuumin ja otin selvää.

Kyllä vain, kustannustoimittajayhdistys lupasi juuri sitä mitä halusin. Lähetin sinne kyselyn mutta en saanut siihen mitään vastausta.

Alkuvuodesta huomasin sanomalehdessä jutun kustannustoimittajasta, joka on perustanut yrityksen ja tarjoaa palveluitaan sen kautta. Se oli juuri sitä, mitä kaipasin ja niinpä otin yhteyttä ja lähetin käsikirjoitukseni arvioitavaksi. Olen valitettavasti unohtanut yrityksen nimen enkä voi sitä nyt kertoa.

Palaute oli samansuuntaista kuin kaikki siihen asti saamani palaute: käsikirjoituksessa ei ole mitään vikaa, se on ihan hyvä. 

Tässä kohtaa on sanottava, että maailmassa kirjoitetaan valtavat määrät hyviä tekstejä, joista kaupalliset kustantajat eivät kiinnostu. Ei riitä, että on hyvä, käsikirjoituksessa täytyy olla Se Jokin, se jolla myydään.

Ajatus omakustanteesta tuli jossain vaiheessa ja on koko ajan vahvistunut. Olen tutkinut vaihtoehtoja, mutta tiedän, että vaikka painotalojen mainokset lupaisivat vallan erinomaisen helppoa tee-se-itse-toteutusta, minä en osaa tehdä kaikkea itse. Jos ja kun julkaisen kirjan, haluan, että se myös näyttää uskottavalta.

Osallistuin muutama päivä sitten AK-kustannuksen Anne Lukkarilan webinaariin, jossa kerrottiin omakustanteen tekemisestä. Sain siitä paljon hyödyllistä tietoa ja voin lämpimästi suositella koulutusta jos se tulee vastaan. Nyt tiedän, mitä tarvitsen ja mistä sitä saa.

Parhaillaan etsin kirjalleni taittajaa. Tarkoitukseni on saada aikaan asiallinen, painovalmis aineisto jonka voin lähettää kirjapainoon.

Tämä  kaikki maksaa ja on maksanut jo tähän mennessä. En sure sitä, sillä oma kirja on ollut suurin unelmani ja oikeastaan ainoa unelma ikinä. Olen käyttänyt - varmaan voi sanoa, että tuhlannut - hirveästi aikaa kirja-asian miettimiseen ja erilaisiin suunnitelmiin ja kirjan kirjoittamiseen tähtääviin yrityksiin. Jotain minulta kuitenkin puuttuu, kun valmista ei ole tullut.

Nyt, kun alkaa olla ikää, kirja-ajatuksissa on myös se näkökulma, että aika loppuu ennen pitkää. Haluan edelleen kovasti saada oman kirjan aikaiseksi, ettei tarvitse tuntea mitään tällaista:

Kirjan kirjoittaminen ja toiveet ja haaveet sen suhteen ovat valtavan iso juttu. En varmasti ole ainoa kirjoittaja, jolle kirjan julkaiseminen on yksi elämän isoimpia haaveita, ellei peräti suurin. Se on voinut saada jopa suhteettoman suuren sijan elämässä ja sille on uhrattu paljon. Kun sitten kirjaa ei tule, käsikirjoitusta ei hyväksytä, tuntuu, kuin elämältä kiskottaisiin pohjaa. Hetken tuntuu epätoivoisesti siltä, että mikään ei koskaan muutu, elämä jatkaa ankeaa rataansa loppuun asti ja kas, mikä siellä häämöttää - katkera pettymys ja häpeä. Sinusta ei koskaan tullut mitään.

Tämä oli ote blogistani 29.12.2015.

Sitä, milloin kirjani ilmestyy, en vielä tiedä mutta kun se tapahtuu, kerron ihan varmasti.

 


perjantai 27. elokuuta 2021

Kesäpesti loppui tänään


  Kuva on tämän päivän viimeiseltä juttukeikalta. Samalla päättyi kolme kuukautta kestänyt kesätoimittajan työni paikallislehdessä.

Kesä oli mukava ja meni nopeasti, mutta paljon muuta en sitten saanut aikaiseksi kuin niitä lehtijuttuja. Jos vielä alkukesästä kuvittelin, että jaksan kaiket illat puuhailla pihatöissä, olin väärässä. Meillä nurmikko ei ole vuosiin ollut yhtä pitkä kuin nyt enkä nytkään jaksa mennä leikkaamaan. Mieluiten lähtisin jonnekin lepokotiin pariksi päiväksi.

Olen muuten aina kuvitellut, että juuri minulle sopii parhaiten freelancerin elämä ja varsinkin se, että saan palkkion tehdystä työstä eikä työaikoja tarvitse seurata. Nyt huomasin, ettei sillä oikeastaan ole väliä, miten sen rahansa saa. Säännöllinen tilipäivä oli mukava kokemus, mutta en ajatellut rahaa yhtään kun tein töitä. Tein vain minkä ehdin. Freelancerina ajattelen enemmän ja työnteko on usein paljon nihkeämpää.

Aloitin kaksi viikkoa sitten kuntokuurin - ehdin siis kuitenkin tehdä jotain muuta kuin töitä. Paha vain, etten ole päässyt ohjelmassa juuri alkua pidemmälle. Tämä juttu kuten monet asiat minun elämässäni tulivat vastaan työn kautta, tein jutun aiheesta. Jos nyt sitten sitäkin yrittäisi ja yrittäminen on, sillä kuuri ei suinkaan ole ilmainen. Kerron siitä myöhemmin lisää.

Tein kesän aikana 102 juttua. Parhaiten jäi mieleen runoilija Heli Laaksosen tapaaminen ja hänen ihana uusi runokirjansa Poimit sydämeni kirjahyllystä. Se on ihan riipaisevan kaunis vuoropuhelu latvialaisen runoilija Aleksandrs Caksin kanssa. 

Ilman mitään kaupallisia kytkentöjä: suosittelen lämpimästi.

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Panos-tuotos -suhde on pahasti miinuksella


 Tämä tässä on kasvimaa. Eikä mikä tahansa kasvimaa vaan se, jonka suurella vaivalla tein, kaivoin lapiolla ruohikon pois, toin kompostia ja kalkitsin, möyhensin ja muokkasin ja noukin rikkaruohojen juuret pois.Sitten kylvin ja istutin ja peitin kaiken harsoilla -  sen jäljiltä ovat nuo kivet.

Kasvimaa ei ole noin tyhjä siksi, että sen runsas ja aikainen sato olisi jo korjattu. Se on noin tyhjä siksi, ettei mitään satoa edes tullut, suurin osa siemenistä ei itänyt lainkaan. Edes herneet, idioottivarmat herneet, eivät itäneet, vaikka kylvin niitä kaksi kertaa. Tai no, taitaa siellä olla viisi herneenvartta ja kaksi lupaavaa herneenpalon alkua.

Onneksi ei ole elämä tästä kiinni. Jos minun pitäisi elättää itseni saati joku muu puutarhaviljelyllä, tragedia olisi jo tapahtunut.

Kastelin tänään puutarhaa pari tuntia. En kasvimaata, sillä mitä tyhjää kastelee, vaan marjatarhaa, jossa on valtavasti vadelmia tuloillaan sekä suurinta perennapenkkiäni, jota en yleensä kastele ollenkaan. Nyt on kuitenkin niin kuumaa ja kuivaa, että tein poikkeuksen. Meillä on tynnyreitä ja kaksi isoa säiliötä sadeveden keräämistä varten ja niistä on hyvä ottaa. 

Aiheeseen sopivasti kävin tänään Pyhärannassa tekemässä juttua vesiongelmista. Siellä ollaan vaikeuksissa, kun vedentulo voi välillä jopa kokonaan loppua. Siellä ei kastella kukkapenkkejä saati nurmikoita, vettä pitää säästää. Aihe kuumentaa tunteita.

Tänään olikin täysi työpäivä. Ryhdyin kirjoittamaan jo seitsemältä - koira herätti varttia yli viisi - ja ajattelin, että ehdin mukavasti kirjoittaa pari juttua ennen kuin lähden sinne Pyhärantaan. Ehdinkin, mutta kun katsoin kalenteria huomasin, että olin sopinut meneväni jutuntekoon tuntia aiemmin kuin muistin ja sitten olikin jo kiire. Ehdin kyllä kaiken. Kaiken muun, paitsi syömään mitään. Niinpä sitten kun sain hommat hoidettua ja tulin kaupan kautta kotiin, sorruin taas pussilliseen perunalastuja.

Olen päättänyt vaikka kuinka monta kertaa, että en osta enää rasvaisia, epäterveellisiä ja turhaakin turhempia (mutta niin hyviä!) perunalastuja mutta minkäs ihminen itselleen voi.

Kannatan ehdottomasti terveellistä ruokaa ja säännöllisiä ruoka-aikoja. Noudattakoon mielihyvin se, joka pystyy. Itse pystyn ryhdistäytymään vain joskus, silloin, kun olen katsonut televisiosta jotain oletmitäsyöt -ohjelmaa ja saanut siitä innoitusta.

Eräskin innoitus syntyi kun luin juttua salaattibaarista, jonka kuka tahansa voi perustaa omaan jääkaappiinsa. Loistoidea! Ei tarvita muuta kuin käteviä lasipurkkeja joihin pilkotaan kerran viikossa erilaisia kasviksia ja vaikkapa kypsää broileria. Siitä sitten sekoitetaan helposti ja nopeasti terveellisiä salaatteja.

Kävin oitis ostamassa käteviä lasipurkkeja.

Siitä on ehkä kaksi vuotta aikaa. 

Jonain päivänä, jonkun toisen innoituksen vallassa, ostan niitä kasviksia. 



lauantai 12. kesäkuuta 2021

Ensimmäiset kaksi kesätyöviikkoa takana


 Hups vaan ja kaksi ensimmäistä kesätyöviikkoa on jo takana.

Ensimmäiset  pari päivää ottivat yllättävän paljon voimille. Se johtuu kai ihan  vain siitä, että tuttuihin rutiineihin tulee jotain muutosta ja vähän siitäkin, että olin toimituksessa ja yritin tulla sinuiksi toimitusjärjestelmän kanssa. Käytän sellaista muutenkin, mutta tämä järjestelmä on monimutkainen versio siitä, joka minulla on omalla kotikoneellani, omassa työhuoneessani.

En vastusta tekniikkaa enkä missään tapauksessa halua palata siihen aikaan, jolloin jutut kirjoitettiin matkakirjoituskoneella ja kuvia sai vain jos kävi viemässä filmin kehitettäväksi valokuvausliikkeeseen ja malttoi odottaa päivän tai enemmänkin. Silti uusien järjestelmien opettelu on uuvuttavaa ja tulee sellainen olo, että onko todella pakko vielä tämäkin oppia, eikö näillä vanhoilla voisi?

Enimmäkseen taidan kuitenkin tehdä töitä omalta työhuoneeltani käsin, näin etätyöaikana.

Nyt, kun minulla on määrätty työaika, tuntuu tärkeältä olla tuhlaamatta vapaa-aikaa mihinkään muuhun kuin pihatöihin. Olenkin tehnyt niin, että kun saan työpäivän pakettiin, syön äkkiä jotain ja menen heti ulos. Olen ahertanut pihalla joka päivä monta tuntia ja saanut yhtä ja toista aikaiseksi. Epäilenpä, että jos olisin vakituisesti töissä, piha olisi aina priimakunnossa. Paluu freelancertodellisuuteen tuo kuitenkin mukanaan sen harhan, että aikaa on vaikka mihin kunhan vain järjestää. Ja järjestäähän sitä, kaikenlaiseen joutavaan oleskeluun.

Tänään saimme pitkästä aikaa sadetta. Mahtavaa! Aloin jo olla huolissani kuivuudesta, mutta nyt ovat vesitynnyrit taas täynnä ja maa märkää. Kesä on hyvässä vauhdissa ja vielä on kaksi viikkoa juhannukseen.




sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kesätoimittaja


 

Tämä tässä nyt myhäilee, kun on saanut kesätyöpaikan. Huomenna olisi ensimmäinen työpäivä.

Viime kesätyökokemuksesta onkin jo aikaa: se oli vuonna 1976 kun olin Centrumin tavaratalon henkilökuntaruokalassa jakamassa soppaa ja kantamassa tiskejä.

Menen paikallislehteen kesätoimittajaksi. En hakenut paikkaa, ei totta puhuen käynyt mielessäkään, mutta en tiedä hakiko kukaan muukaan kun minua sinne sitten pyydettiin.

Työ ja ihmiset ovat tuttuja joten sitä ei tarvitse jännittää. Silti tuntuu vähän oudolta kun tämmöinen elämäntapakirjoittaja astuu oikeiden ihmisten oikeaan työelämään ja rupeaa - tämä on se oudoin juttu - saamaan kuukausipalkkaa. Onneksi sitä kestää vain kolme kuukautta ettei ehdi tottua moiseen.

Paikallislehdet ovat tärkeitä, vaikka työ paikallislehden toimittajana ei ehkä ole sitä, mistä nuoret journalistiikan opiskelijat ensimmäisenä haaveilevat. Paikallislehden tehtävä on kertoa paikallisista asioista ja tuoda isoihinkin asioihin paikallinen näkökulma. Sitä ei tee kukaan muu. Paikallislehti on edelleen myös tärkeä tiedotuskanava josta katsotaan oman ruokakaupan tarjoukset, seurakunnan ilmoitukset ja se, missä kylässä ensi viikolla nuohotaan. 

Että semmoinen kesä edessä. Olisi kiva tietää, onko muita yli kuusikymppisiä kesätoimittajia. Ja jos on niin miten päädyit sinne missä olet?