Aamupäivä kului tallitöissä hevosystäväni luona, mutta kotona tuntui silti olevan vielä virtaa jäljellä. Se on huomionarvoista, sillä olen ollut taas monta viikkoa enemmän tai vähemmän kipeä. Ei mitään sen kummempaa kuin jotain flunssaa, mutta kyllä sekin vie voimat tällaiselta kirjoitustyöläiseltä.
Iltapäivällä lähdin pihalle Kertun kanssa ja mietin, mihin tässä ensin pitäisi ryhtyä. Kevään tuntu on aito, mutta tiedän, että lumi ja pakkanen ovat vielä täällä jossakin ja voivat laskeutua myös Laitilan ylle viikkokausiksi jos huonosti käy. Kannattaako silloin aloittaa haravoimista tai kukkapenkkien reunuksien kohentamista oksien leikkaamisesta puhumattakaan?
Tietysti kannattaa!
Hain aitasta oksasakset ja karsin pihan reunasta pieniä lehtipuun taimia, joita kasvaa joka vuosi valtavat määrät. Tontilla kulkiessa pitäisi aina olla toisessa kädessä oksasakset ja toisessa pieni moottorisaha, silloin olisi edes toivoa siitä, että
no jaa
jostain.
Sillä eihän tämä ole ikinä valmis enkä ollenkaan ymmärrä, miten jotkut luovat ryteiköistä ja kivikoista upeita metsäpuutarhoja, joissa somat polut kiertelevät komeiden puiden välissä ja jossa tuon tuosta esiin tulee kaunis ja harkittu kukkapaikka. Että millä helkkarin ajalla ja voimilla, kuka tietää?
Kukkapenkeistä puskee pieniä alkuja. Kuvassa on pioni, minkä lisäksi siinä on myös maahumalaa, tuota pahanpäiväistä vitsausta jota en ikimaailmassa enää päästäisi tänne jos voisin kääntää ajan siihen vuosien takaiseen hetkeen, kun uskoin, että maahumalasta saa "sievän ja kauniisti kukkivan maanpeitekasvin kotipuutarhaan". Sievä ja kauniisti kukkiva maanpeitekasvi on kotipuutarhassani valloittanut joka kolkan, ajanut minut hulluuden partaalle ja saattanut pelkoon, häpeään ja itseinhoon, joka kulminoituu aamuyön tunteihin joina makaan unettomana sängyssäni, tuijotan kattoon ja soimaan itseäni raskaimman jälkeen sen tähden, mitä olen mennyt tekemään kun annoin tuon vieraslajin vikitellä itseni.
Katumus on raskas vaikkakin hyödytöntä. Maahumalasta ei pääse koskaan eroon, kun sille kerran avaa portin.
Aamulla, kun päivä oli juuri valjennut, näin kaksi komeaa hirveä kulkemassa pellon poikki. Illalla, kun on pimeää, metsästä kuuluu pöllön huhuilua. Joutsenet ovat alkaneet palata kesämailleen ja tekevät ylilentoja pihamme päällä. Pikkulintujen laulu voimistuu päivä päivältä, uusia säveliä liittyy kuoroon.
Maailmassa käy myllerrys, josta kirjoitetaan kirjoja vielä kymmenien vuosien päästä, mutta jotkut asiat ovat kuten ne ovat aina olleet tai ainakin ihan hirveän kauan.
Se on lohdullista.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti