Uusi blogi on kuin kohokas

 

Eijan ja minun yhteinen Perjantaijuttu-blogi on saanut hämmentävän hyvän alun. Tänään ilmestyi taas kaksi uutta juttua: haastattelu Ulla Järvestä sekä taustajuttu haastattelun teosta ja vähän muustakin. Ne löytyvät TÄÄLTÄ.

Uusi blogi on kuin muovailuvaha tai kohokas tai joku, jota luulee ja toivoo hallitsevansa, mutta joka elää omaa elämäänsä ja menee suuntaan, jota ei etukäteen tiedä. Meillä on tarkoitus tehdä jotain, jota kukaan muu ei ole tehnyt ja saada se näyttämään ja tuntumaan meiltä, aidolta ja  läheiseltä. Siihen pyritään, mutta opettelua ja hiomista se vaatii. 

Ei muuta kuin käy katsomassa.  

Nyt on uutisia!

 

Lopultakin voin kertoa, mitä olemme puuhanneet viime kuukausina - siis muutakin kuin kirjoja. Toimittaja Eija Eskola-Buri ja minä olemme perustaneet Perjantaijuttu -nimisen blogin, joka löytyy täältä:

 https://perjantaijuttu.fi/ 

Ideana on julkaista yksi juttu, yleensä henkilöhaastattelu, kerran viikossa. Samalla julkaistaan taustajuttu, jossa kerrotaan vaikkapa siitä, miten henkilöjuttu syntyi mutta voidaan siellä kertoa jostain muustakin. 

Ensimmäiset kaksi haastattelua on nyt julkaistu, jatkossa niitä tulee siis yksi kerrallaan.

Me olemme valtavan innostuneita Perjantaijutusta ja haastateltavistamme, he ovat tosi kiinnostavia. Parasta tässä on kuitenkin se, että tekeminen on hauskaa, mikä toivon mukaan välittyy myös lukijoille. 

Idea Perjantaijutusta syntyi jo noin vuosi sitten. Nyt se on totta ja Eijan ja minun yhteinen seikkailu alkaa. Ja sinä, juuri sinä siellä, olet lämpimästi tervetullut mukaan!    

Miina sai julkisuutta

 

Saanko esitellä: tässä on Miina Helmi Ilona

 Tässä se nyt on, oma kirja, painotuoreena. Kuvassa minun kanssani kirjasta iloitsee kuvittaja Kristiina Erkko.

Hain kirjat iltapäivällä Painolasta ja manasin Turun katuja, jotka ovat paikka paikoin ihan kamalia ajaa. Kitkarenkaat eivät juuri auttaneet asiaa. En olisi silti mistään hinnasta jättänyt kirjojen hakemista parempien kelien toivossa, sillä on tätä päivää niin kovin odotettu.

Myöhemmin iltapäivällä joimme sitten teetä ja söimme kakkua kirjan kunniaksi meidän osuuskuntamme toimistolla Turun Vanhalla Suurtorilla. Kristiina, minä ja parikymmentä muuta kulttuuri- ja viestintäalan ihmistä kuulumme jo pitkään toimineeseen Osuuskunta Kulttuuritekoon.

Siitä, kun kirjoitin Miinan tarinan ensimmäisen version, on ainakin kahdeksan vuotta. Teksti ei kovin paljon ole muuttunut matkan varrella. Jos Miina olisi oikeasti olemassa, hän olisi kohta jo täysi-ikäinen. Onneksi minä voin päättää sen asian; jos tarina saa jatkoa, Miina kasvaa, mutta vain vähän.