Näytetään tekstit, joissa on tunniste omakustanne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omakustanne. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. helmikuuta 2022

Saanko esitellä: tässä on Miina Helmi Ilona


 Tässä se nyt on, oma kirja, painotuoreena. Kuvassa minun kanssani kirjasta iloitsee kuvittaja Kristiina Erkko.

Hain kirjat iltapäivällä Painolasta ja manasin Turun katuja, jotka ovat paikka paikoin ihan kamalia ajaa. Kitkarenkaat eivät juuri auttaneet asiaa. En olisi silti mistään hinnasta jättänyt kirjojen hakemista parempien kelien toivossa, sillä on tätä päivää niin kovin odotettu.

Myöhemmin iltapäivällä joimme sitten teetä ja söimme kakkua kirjan kunniaksi meidän osuuskuntamme toimistolla Turun Vanhalla Suurtorilla. Kristiina, minä ja parikymmentä muuta kulttuuri- ja viestintäalan ihmistä kuulumme jo pitkään toimineeseen Osuuskunta Kulttuuritekoon.



Siitä, kun kirjoitin Miinan tarinan ensimmäisen version, on ainakin kahdeksan vuotta. Teksti ei kovin paljon ole muuttunut matkan varrella. Jos Miina olisi oikeasti olemassa, hän olisi kohta jo täysi-ikäinen. Onneksi minä voin päättää sen asian; jos tarina saa jatkoa, Miina kasvaa, mutta vain vähän.

torstai 20. tammikuuta 2022

Lastenkirjani ilmestyy ehkä jo ensi viikolla


 Tänään on syytä hymyyn, sillä minun lastenkirjani meni painoon. Valmista pitäisi olla jo ensi viikon lopulla.

Kirjan nimi on Minä, Miina Helmi Ilona ja sen päähenkilö on kahdeksan- ja puolivuotias tyttö. Kirja EI kerro kiusaamisesta, avioeroista, väkivallasta, juopottelusta eikä hylätyksi tulemisesta, siinä ei oteta kantaa mihinkään eikä siinä arvuutella kenenkään sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista. Tarina ei siis ole millään tavalla trendikäs, mutta se ei myöskään aiheuta pahoinvointia tai pahoja unia. Paikka paikoin se on hauska.

Olen tavattoman tyytyväinen siitä, että löysin hyvän yhteistyökumppanin kirjan tekoon: turkulaisgraafikko Kristiina Erkko näki Miinan samalla tavalla kuin minä ja teki kerralla hienoa jälkeä. Kristiinan ansiosta käsikirjoituksesta tuli kirja. Tai ihan tarkalleen ottaen siitä tulee kirja kun kaarinalainen kirjapaino Painola saa sen valmiiksi.

Kirjasta tulee sekä fyysinen painos, siis ihan perinteinen kirja, että e-kirja jonka voi helposti - vink-vink - ostaa suoraan minulta.

Kirjan tekeminen on kestänyt monta vuotta. Suurimman osan ajasta käsikirjoitus makasi oman onnensa nojassa, mutta se teki sille vain hyvää. Muutin vielä viime metreillä jonkin asian, joka aikaisemmin ei vaivannut yhtään ja jota en alkuvaiheissa olisi huomannut.

Idean juuri tällaisen kirjan tekemiseen sain eräänä kaukaisena kesäiltana kun luin iltasatua lastenlapsille. Nuorempi noista kahdesta lapsesta osallistui jo kutsuntoihin joten aikaa on tosiaan mennyt.

Viikko vielä, ehkä kaksi, toivottavasti ei enempää. Sitten voin näyttää sen, mistä nyt olen niin innoissani.


perjantai 31. joulukuuta 2021

Pieni, akkukäyttöinen moottorisaha ja inhottavaa vihjailua


 Kokeilin tänään joululahjaani ensimmäisen kerran. Mainio työkalu, tämä pieni akkukäyttöinen moottorisaha. Sain hetkessä aikaan ison kasan oksia, sellaisia, joiden sahaamiseen tavallisella oksasahalla tai millä tahansa ei-koneella, olisi mennyt ikä ja terveys.

Tiedän, että kun mies huomaa oksakasan, hän kysyy, minne ajattelin laittaa oksat. Sitä en ole vielä päättänyt ja se onkin tietysti pieni ongelma. Sinne tulotien varteen, jonne ne nyt kasasin, en tietenkään voi niitä jättää. Ei niistä oikein saa polttopuitakaan ja toisaalta ne ovat liian isoja silputtaviksi. Pitää miettiä.

Meillä on talomme ympärillä pieni metsä, vähän kuin Puolen hehtaarin metsä Nalle Puhissa. Minun haaveissani se olisi valoisa, siisti ja sitä hoidettaisiin kaiken aikaa. Ikävä kyllä meillä on miehen kanssa erilaiset näkemykset tässä asiassa. Hänelle riittää se, että metsästä saa tarpeellisen määrän polttopuita ja muu saa olla.

En voi mitenkään sanoa, että hän on väärässä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta on varmasti onnellista, jos metsä saa elää omaa elämäänsä. Ainakin niin kauan, kuin elämään ei kuulu mitään kirjanpainajatuholaisia tai muita hirvityksiä, jotka voisivat levitä meidän tontiltamme naapureitten metsiin ja tuhota ne. Minun esteettisen silmäni kannalta taas on liki kestämätöntä, että puut kasvavat niin tiheässä, ettei yksikään niistä kasva kunnolla. 

Tämäkin on yksi näkökulma, joka kannattaa ottaa huomioon kun suunnittelee maalle muuttamista: onko meistä metsänhoitajiksi ja olemmeko edes samaa mieltä siitä, mitä pitäisi tehdä? 

Yksi lapsuuteni unelma-ammateista oli metsänhoitaja. Mistä mahdoin moisen keksiä? Muistaakseni metsänhoitajahaave oli voimassa aika pitkään kunnes sitten päätin ryhtyä kirjailijaksi. Kummastakaan ei tullut mitään. Tai no, olenhan kohta julkaisemassa kirjan ja sahasin noita oksiakin.

Nyt eletään vuoden 2021 viimeisiä hetkiä. Vuosi on ollut hyvä, mutta sanon sille mielelläni hyvästit, sillä odotan innolla ensi vuotta. Jossain vaiheessa pääsen esittelemään kirjaani ja tulossa on myös muuta uutta, josta en vielä kerro tämän enempää. Enköhän jo helmikuussa voi kertoa, mistä on kysymys. Juu ja tiedän, inhottavaa tällainen vihjailu!

Oikein hyvää uutta vuotta!

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Julkaisen kirjan

 


Aion julkaista omakustanteen. Kyseessä on lastenkirja, jonka tein kun opiskelin kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Kirjan tie on ollut pitkä. Kerroin siitä Kirjoittamo-blogissani  ensimmäisiä kertoja jo 2015 ja toisen kerran muutaman kuukauden päästä.

Yliopistossa kirjaa tehtiin oman ohjaajan opastuksella. Minun ohjaajani oli kirjailija Pauliina Vanhatalo.

Muistan, että kirjoittaminen tuntui vaikealta ja tahmaiselta kuten se usein tuntuu, mutta lopulta sain valmista aikaiseksi nopeasti, sillä jo marraskuussa 2015 ohjaajani oli sitä mieltä, että käsikirjoituksella voi lähteä kolkuttelemaan kustantamojen ovia. Siitä riemuitsen täällä.

Kolkutukset eivät tuottaneet tulosta, kaupalliset kustantamot eivät kiinnostuneet. Sain kyllä rohkaisevaa palautetta, mutta paljonko se lämmitti kun kustannusopimusta ei tullut.

Vuodet kuluivat. Ajattelin käsikirjoitustani silloin tällöin. Joskus viime vuonna mieleeni tuli, että olisi hauska tietää, mitä joku kustannustoimittaja sanoisi siitä. Ehkä sellaista palvelua voi ostaa jostain, tuumin ja otin selvää.

Kyllä vain, kustannustoimittajayhdistys lupasi juuri sitä mitä halusin. Lähetin sinne kyselyn mutta en saanut siihen mitään vastausta.

Alkuvuodesta huomasin sanomalehdessä jutun kustannustoimittajasta, joka on perustanut yrityksen ja tarjoaa palveluitaan sen kautta. Se oli juuri sitä, mitä kaipasin ja niinpä otin yhteyttä ja lähetin käsikirjoitukseni arvioitavaksi. Olen valitettavasti unohtanut yrityksen nimen enkä voi sitä nyt kertoa.

Palaute oli samansuuntaista kuin kaikki siihen asti saamani palaute: käsikirjoituksessa ei ole mitään vikaa, se on ihan hyvä. 

Tässä kohtaa on sanottava, että maailmassa kirjoitetaan valtavat määrät hyviä tekstejä, joista kaupalliset kustantajat eivät kiinnostu. Ei riitä, että on hyvä, käsikirjoituksessa täytyy olla Se Jokin, se jolla myydään.

Ajatus omakustanteesta tuli jossain vaiheessa ja on koko ajan vahvistunut. Olen tutkinut vaihtoehtoja, mutta tiedän, että vaikka painotalojen mainokset lupaisivat vallan erinomaisen helppoa tee-se-itse-toteutusta, minä en osaa tehdä kaikkea itse. Jos ja kun julkaisen kirjan, haluan, että se myös näyttää uskottavalta.

Osallistuin muutama päivä sitten AK-kustannuksen Anne Lukkarilan webinaariin, jossa kerrottiin omakustanteen tekemisestä. Sain siitä paljon hyödyllistä tietoa ja voin lämpimästi suositella koulutusta jos se tulee vastaan. Nyt tiedän, mitä tarvitsen ja mistä sitä saa.

Parhaillaan etsin kirjalleni taittajaa. Tarkoitukseni on saada aikaan asiallinen, painovalmis aineisto jonka voin lähettää kirjapainoon.

Tämä  kaikki maksaa ja on maksanut jo tähän mennessä. En sure sitä, sillä oma kirja on ollut suurin unelmani ja oikeastaan ainoa unelma ikinä. Olen käyttänyt - varmaan voi sanoa, että tuhlannut - hirveästi aikaa kirja-asian miettimiseen ja erilaisiin suunnitelmiin ja kirjan kirjoittamiseen tähtääviin yrityksiin. Jotain minulta kuitenkin puuttuu, kun valmista ei ole tullut.

Nyt, kun alkaa olla ikää, kirja-ajatuksissa on myös se näkökulma, että aika loppuu ennen pitkää. Haluan edelleen kovasti saada oman kirjan aikaiseksi, ettei tarvitse tuntea mitään tällaista:

Kirjan kirjoittaminen ja toiveet ja haaveet sen suhteen ovat valtavan iso juttu. En varmasti ole ainoa kirjoittaja, jolle kirjan julkaiseminen on yksi elämän isoimpia haaveita, ellei peräti suurin. Se on voinut saada jopa suhteettoman suuren sijan elämässä ja sille on uhrattu paljon. Kun sitten kirjaa ei tule, käsikirjoitusta ei hyväksytä, tuntuu, kuin elämältä kiskottaisiin pohjaa. Hetken tuntuu epätoivoisesti siltä, että mikään ei koskaan muutu, elämä jatkaa ankeaa rataansa loppuun asti ja kas, mikä siellä häämöttää - katkera pettymys ja häpeä. Sinusta ei koskaan tullut mitään.

Tämä oli ote blogistani 29.12.2015.

Sitä, milloin kirjani ilmestyy, en vielä tiedä mutta kun se tapahtuu, kerron ihan varmasti.