Jouluyllätys sängyssä

Eilen, kun vaihdoin lakanoita mielestäni aika kutsuvan näköisessä makuuhuoneessamme, löysin patjojen välistä yllätyksen. Hiirenkakkaa. Miten minusta tuntuikin tässä eräänä yönä, että joku hipelöi käsivarttani eikä se ollut vieressä makaava mies.

Taloon laitettiin rakennusvaiheessa hiiriverkot, mutta lähemmin tarkasteltuna niistä löytyi nyt reikiä. Hiiret rapistelivat rakenteissa monta päivää ja kerran  törmäsin yhteen hännäkkääseen kun menin vessaan. Siitä veijarista päästiin, kun laitoin Mimmi-kissan vähäksi aikaa samoihin tiloihin ja oven kiinni perässäni.

Mutta että sängyssä, se on sentään liikaa. Hankimme pari räpsää ja tänään toinen niistä oli lauennut ja vienyt hengen pieneltä hiireltä. Olen pahoillani hiiren ja hänen perheensä puolesta, mutta joku raja on oltava.

Huomenna on jouluaatto ja meillä on kaikki tarpeellinen. Joulukukkia on oltava. Tulppaanit olisivat parhaita, mutta niitä ei tunnu olevan missään. Onko korona vienyt tulppaanitkin?

Ruusut ovat hyviä nekin. Vahasin eilen pöydän ennen kukkien asettelua ja ihastelin tuoksua joka tuli, ei kukista vaan vahasta. Olen aina vain tyytyväinen tuohon pöytään, jonka pitkän etsimisen jälkeen löysin kaksi vuotta sitten uuteen kotiimme Loviisan Aitasta Ruskolta. On ehkä liioittelua sanoa, että rakastan tuota pöytää, mutta melkein näin se on.

Olemme joulun kahdestaan. Siitä seuraa se, ettei ruokaa tarvitse miettiä sen kummemmin. Ostin pienen kinkun, muutamia punajuuria ja vähän kalaa. Mies syö kinkun ja minä kalat ja punajuuret. Aion myös tehdä pienen silakkalaatikon itselleni. Se ei kuulu meidän jouluperinteisiimme paitsi ehkä tämän jälkeen. Silakkalaatikkoa minä kuitenkin rakastan, se on varmaa. Siinä vasta hyvä ruoka!

Kävin tänään Loimaalla auttamassa tätiäni kauppareissulla ja ajoin sitten Turkuun viemään tyttärille pari joulujuttua, jotka minun piti viedä jo edellispäivänä jolloin myös olin Turussa mutta jotka unohdin. Suunnittelin, että käyn samalla Länsikeskuksen Citymarketissa hakemassa kinkun ja muut joulun ruoat, sillä sieltä minä ne hankin vuosikausia kun vielä asuimme Turussa. Tulin toisiin ajatuksiin kun näin, miten paljon autoja kaupan pihalla oli ja tulinkin sitten tänne Laitilaan omaan K-kauppaamme. Turha mennä ehdoin tahdoin tungokseen.

Tämä on kolmas joulumme tässä talossa. En ole mikään jouluhullu ja joulu onkin mielestäni ennen kaikkea lasten juhla. Lapsena joulu oli tietysti valtavan jännittävä ja silloin, kun omat lapset olivat kotona, joululla oli paljon suurempi merkitys. Nyt en enää, rehellisesti sanottuna, viitsi nähdä kauheasti vaivaa.

Hyvää joulua joka tapauksessa! Olkoon se hyvä tai huono, yksi päivä se kuitenkin vain on ja pian on taas arki.      

Varmuusvarastosta eläkeputkeen

 Siivosin keittiön kaappia ja päätin esitellä perheeni varmuusvaraston. Purkki hernekeittoa ja kaksi purkkia tomaattipyreetä. Kuinka kauan näillä pärjäisi poikkeusoloissa?

Innostuin jossain vaiheessa varmuusvaraston kokoamisesta, kun luin erään ihmisen selvityksen hänen omasta varastostaan, joka oli paitsi monipuolinen, myös kauniisti järjestetty. Siellä oli vaikka mitä ja varaston omistaja kertoikin, että hänen ei koskaan tarvitse lähteä kauppaan vaikka taloon tulisi yllätysvieraita, sen kun vain kävelee muhkeaan varmuusvarastoonsa ja ottaa mitä tarvitaan. Tämä inspiroi minua vallan tavattomasti ja niinpä ryhdyin keräämään säilykepurkkeja kuiva-ainekomeron ylähyllylle. Hernekeittoa, lihapullia, nauta-sikasäilykettä, hedelmäpurkkeja. 

Sitten me vähitellen söimme kaiken emmekä ostaneet uusia tilalle ja tässä nyt ollaan.

Meiltä on kymmenen kilometriä lähimpään kauppaan. On kuitenkin vaikea kuvitella sellaista tilannetta, että me molemmat olisimme useita päiviä kykenemättömiä käymään kaupassa tai ettemme mitenkään saisi hankittua itsellemme ruokaa. Korona voi tietysti olla sellainen asia, joka pakottaa pysymään sisällä, mutta siinäkin tapauksessa apua on saatavissa. Se, että kaupat olisivat pitkään kiinni tai että niissä ei olisi mitään myytävää, tuntuu lähes mahdottomalta.

Kaappia siivoillessani kuuntelin radiota ja siellä puhuttiin mm. hallituksen toimista, joilla edistetään yli 55-vuotiaiden työllisyyttä. Keino on ns. eläkeputken katkaisu. Asia ei koske sinällään minua, sillä olen syntynyt ennen vuotta 1963 ja eläkeputki katkaistaan sinä vuonna ja sen jälkeen syntyneiltä.

Olisin voinut keväällä jäädä eläkeputkeen ihan helposti. Olin siis työtön ja sain päivärahaa. Jos olisin ilmoittanut itseni jatkuvaksi työttömäksi, käytännössä siis päättänyt vain lopettaa juttujen kirjoittamisen, olisin voinut oleskella kotona seuraavat kolme vuotta mitään tekemättä ja nauttia ilmaista rahaa. Oleskelua se nimen omaan olisi ollut, sillä peruspäivärahalla ei olisi menty minnekään eikä ostettu mitään ylimääräistä eikä juuri tarpeellistakaan. Eipä paljon huvittanut moinen vaihtoehto.

Olisinko jäänyt, jos työttömyyspäiväraha olisi isompi? Sain peruspäivärahaa sen takia, etten kuulu työttömyyskassaan joten ansiosidonnainen ei ole ulottuvillani.

En usko, että olisin jäänyt sittenkään. Eläkkeelle jääminen tuntuu ainakin nyt kaukaiselta ja vähän ikävältä ajatukselta enkä tunne ollenkaan olevani valmis siihen. Minun on hirveän vaikea nähdä itseni eläkeläisenä.

Mieli voi tietysti muuttua nopeasti, mutta nyt virtaa tuntuu kumminkin vielä olevan. Ei vain siihen, mitä nyt teen vaan myös johonkin uuteen. Suunnitelmia ja haaveita pitää aina olla.

Koronarokote on ulospääsy tästä piinasta

  Muutama päivä sitten otetut kuvat auttavat muistamaan, ettei aina ole pimeä vaikka nyt on. Kuvissa on jokapäiväistä koiralenkkimaastoani. Ei hullumpaa, vai mitä?

Olen tehnyt pieniä jouluvalmisteluja ja vähän ansiotöitä, tässä järjestyksessä. On ihan selvää, että työt ovat kovin vähissä kuten ovat olleet keväästä asti ja erityisesti nyt, kun korona taas leviää täällä Varsinais-Suomessakin. Olen kuitenkin päättänyt, että kävi miten tahansa, niin työttömäksi en enää ilmoittaudu, enköhän sentään jostain kaiva peruspäivärahan verran muutenkin. 

On kovin surullista, että korona on jakanut suomalaiset. Yhteisen vastustajan luulisi yhdistävän kansaa, mutta toisin kävi. Tekee pahaa katsoa ja kuunnella näitä rokotevastaisia varsinkin kun tieteellinen perusta vaikuttaa kovin huteralta.

Minäkö sanon näin? Enkö ole juuri se, joka aikoinaan epäili suuresti omien lastensa rokotuttamista ja on muutenkin taipuvainen uskomaan mieluummin ns. vaihtoehtotietoa kuin tiedettä. Kaiken kukkuraksi epäilin alussa koronan vaarallisuutta ja pidin aiheen ympärillä käyty keskustelua turhana kohkaamisena.

Silti. Koronarokotteen ottaminen tuntuu nyt kansalaisvelvollisuudelta. Ei ole kysymys vain minusta vaan meistä ja  koko yhteiskunnasta. Poikkeustilanne täytyy saada loppumaan ja jos rokotteen ottaminen on keino siihen, sitä käytettäköön. Millä keinoilla rokotevastaiset aikovat lopettaa tämän piinan, se ei ole minulle selvinnyt.

Kaikki salaliittoteoriat ja pedonmerkkihöpöhöpöt voisi kyllä jättää esittämättä. On ihan kylmäävää, mitä kaikkea ihmiset uskovat, kun tarpeeksi vakuutellaan.

Miksi kuninkaallisia on hyvä olla ja mitä Diana ei ollut

 

Englannin kuninkaalliset ja varsinkin prinsessa Diana ovat taas kovasti esillä uuden Netflix- sarjan The Crown myötä. Minä en ole sarjaa nähnyt, mutta olen kyllä kiinnostunut kuninkaallisista ja kannatan kuningashuoneiden säilymistä lämpimästi.

Maailma olisi paljon tylsempi ilman koristeellisia monarkioita, mutta se olisi myös kylmempi ja turvattomampi. Kuninkaalliset ovat merkki jatkuvuudesta, esimerkki-ihmisiä tavalliselle kansalle. Ei siinä mitään pahaa ole, ei varsinkaan kun he pelkästään olemalla olemassa tuovat suuret matkailutulot maihinsa. Henkisen johtajuuden vaikutusta ei myöskään voi eikä pitäisi vähätellä. Tietenkään se ei aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Dianan kuoleman jälkeen on kasvanut jo uusi sukupolvi nuoria (naisia), joille traagisesta prinsessasta on ehkä tullut jonkunmoinen satuhahmo. Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä valtavaa hypetystä joka prinsessan ympärillä on käynyt, sillä ei hän nyt niin ihmeellinen ollut. Olihan hän kaunis, lapsirakas ja useimmiten tyylikäs, mutta siinä se. En muista, että Dianan yhteydessä olisi muisteltu yhtäkään säkenöivää keskustelua tai puitu hänen kulttuuriharrastuksiaan, yhteiskunnallista vaikuttamistaan tai oikein mitään muuta kuin miessuhteita ja pukuja. Se, että häntä joskus mainittiin maailman kauneimmaksi naiseksi on sekin vahvaa liioittelua. 

Diana tuli brittihoviin aikana, jolloin Euroopassa ei oikein ollut muita kiinnostavia nuoria prinsessoja ja hän sai kantaa huomion taakkaa lähes yksin. Se oli varmasti ahdistavaa nuorelle tytölle. Ihme, että hän säilyi niinkin ehjänä. Nythän Euroopassa ja muuallakin on kauniita nuoria prinsessoja ja kuningattaria vaikka kuinka monta, esimerkiksi Bhutanin Jetsun Pema, Espanjan Letizia, Tanskan Mary tai Ruotsin Victoria.

Dianan ja Charlesin yhteiskuvista oikein huokuu se, miten vaikeaa heillä oli. Nyt on mukava katsoa sitä rentoa yhdessä olemista, mikä onnistuu Charlesilta ja Camillalta. He ovat onnellisia yhdessä ja varmasti paljon mukavampia ihmisiä kuin mitä jotkut haluavat heistä väittää.

Kuninkaallisia ei kannata kadehtia. Onhan siinä paljon loistetta, mutta on se myös kultainen häkki. Jo syntymässä ihmiselle osoitetaan tie, joka on kuljettava ja vieläpä niin, ettei kenelläkään ole moittimista. Aina pitää käyttäytyä hyvin eikä saa edes puolustaa itseään vaikka lehdet kirjoittaisivat mitä tahansa soopaa.

Voi olla, että monarkiat alkavat olla tiensä päässä. Siniverisyyden idea ei oikein istu enää tähän maailmaan ja järjellä ajatellen peritty korkea asema on ihan hölmö. Silti: kannatan monarkiaa, haluan nähdä kuninkaallisia perheitä ja uskoa, että maailmassa on jotain johon voi luottaa. Elisabeth II on ollut kuningatar koko minun elämäni. Eihän hän voi koskaan lopettaa?