Tonttuovesta tuli aika ihana

 Sain tänään tonttuoven valmiiksi. En sentään ole itse rakentanut ovea, maalannut ja koristellut vain. Nuo vihreät ovat katajaa.

Tonttujen olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta, mutta ei ole muutamista muistakaan asioista, joiden nimiin ihmiset vannovat. Uskon siis tonttuihin koska ne ovat hauskoja ja sympaattisia ja tekevät parasta työtä ikinä, valmistavat lahjoja muille. Taruolentojen joukossa tontut kuuluvat top-kolmoseen yhdessä keijujen ja pienten peikkojen kanssa. Niitäkin on.

Lapsenmielisyys ei ehkä ole kysytyin ominaisuus tässä maailmassa, mutta minusta se on yksi parhaista. Tosikot ovat kauheita. Kun joutuu tosikon kanssa vastakkain, tulee kylmä ja tekee mieli lähteä karkuun. Aina ei voi, esimerkiksi silloin, kun tapaa tosikon työasioissa.

Tosikon haastatteleminen on vaikeaa ja tahmaista. Mitkään kevennykset eivät tule kysymykseenkään ja paitsi, että tosikko vastaa lyhyesti ja vältellen, hän myös tuijottaa sinua koko ajan epäilevästi. Näin on, tiedän, kun olen ollut siellä.

Oletko ikinä yrittänyt kertoa vitsiä tosikolle? Minä olen ja tiedän, että sen vaivaannuttavampaa tilannetta ei juuri ole.

Viis tosikoista, toivottavasti ei törmäillä. 

Meillä on suvussa asialleen syvästi omistautuneita murehtijoita. En onneksi ole yksi heistä ja siitä jos mistä olen iloinen. Murehdin ja sureksin jos on aihetta, mutta en huvikseni. Joskus ajattelen tai ehkä joku muu ajattelee, etten ota asioita tarpeeksi vakavasti.

Mitä siitä sitten? Ei mitään. Joulu on lapsenmielisen kulta-aikaa.  

Mitä Arno Kasvi sanoikaan?

 Tein viikonloppuna havukranssin aitan oveen. Valoina on viiden metrin mittainen, Rustasta ostettu valoketju. 

Jouluvaloajattelusta voisin siirtyä ja olen siirtynytkin kausivaloajatteluun. Miksi kaikki koristelu ja valaistus pitäisi keskittää vain muutamiin joulupäiviin, kun pimeä aika kuitenkin kestää pitkään? Ainoa syy on sähkölasku, mutta menköön.

Tänään on marraskuun kahdeksas päivä, eilen illalla satoi vähän lunta ja vielä aamulla oli pakkasta. Minä käänsin kasvimaan. Ehdinpäs ennen talvea!

Tapasin alkusyksystä yhdellä juttukeikalla Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan entisen ylipuutarhuri Arno Kasvin ja kysyin, mikä hänen mielestään on puutarhan tärkein syystyö. Hän vastasi, että se on kasvimaan siivoaminen ja kääntäminen. Jos ei mihinkään muuhun ole aikaa, niin ainakin se pitäisi tehdä. Oma kasvimaani jäi kääntämättä syyskuisen sappileikkauksen takia: ennen sitä tuntui olevan liian aikaista ja sen jälkeen en voinut tehdä lapiohommia. Nyt olen niin hyvin toipunut, että työ sujui ilman ongelmia. Jestas muuten, miten isoja ja lihavia kastematoja siellä on!

Syksyllä voisi tehdä  paljon sen eteen, että keväällä olisi mukava aloittaa puutarhatyöt. Kaikenlainen siistiminen ja korjaaminen olisi hyväksi, täällä ainakin marjatarhan aita repsottaa ja perennapenkeissä rehottaa rikkaruohoja. Olen oikein tyytyväinen siitä, että me emme asu missään taajamassa. Olisi kauheaa, jos ympärillä olisi muita omakotipihoja ja itsellä koko ajan sellainen olo, että on pakko mennä pihatöihin ettei olisi muita huonompi. En käsitä, millä ajalla ja voimilla ihmiset pitävät pihansa niin superhienoina kuin ne täällä Laitilassa useimmiten ovat. Tulkaa katsomaan jos ette usko, mutta älkää meille tulko.

Pahuksen pimeys. Maalla asumisen yksi puoli on syksyllä aikaisin laskeutuva sysipimeys. Jos pelkää pimeää, kannattaa pysyä kaupungissa. Muuten ei. Ei millään.