Tänään on ystävänpäivä joten on ihan paikallaan pohtia ystävyyttä. Millainen ystävä itse olen ja miten ystävyys muuttuu vuosikymmenien aikana?
Ihan ensimmäisenä tuli mieleen asioita, joita toivon ystäviltäni ja varsinkin niitä asioita, jotka ovat jääneet saamatta. Jos ystävä ei toivottanut hyvää joulua, ei edes tykännyt hyvän joulun toivotuksestani facebookissa, niin sitä minä jaksan märehtiä vaikka kuinka kauan.
Tämä lähestymistapa ei taida kuitenkaan olla kovin hyvä eikä se anna minusta millään tavalla hyvää kuvaa ystävänä. Kunnon ystävä ei pahastu pienistä eikä ole pitkävihainen.
On parempi miettiä sitä, mitä minä annan ystävilleni ja mikä minussa on sellaista, minkä takia joku haluaisi olla minun ystäväni.
Lapsena ystävyyden syntymiseen riitti se, että tehtiin hiekkakakkuja samassa laatikossa tai oltiin samalla luokalla. Sellaisia ystäviä minulla ei enää ole. Ala-asteella luokallani oli yksi tyttö, jonka ystävä olisin halunnut olla ja välillä olinkin, mutta myöhemmin hän otti etäisyyttä eikä enää halua tulla edes facebook-kaverikseni vaikka meillä ei tietääkseni ollut koskaan mitään riitaa.
Nykyiset ystäväni olen tavannut harrastuksissa tai töissä tai sitten olemme sattuneet asumaan naapureina. Heitä on muutamia, niitä, joiden kanssa on pidetty yhteyttä vuosikymmeniä.
En ystävysty nopeasti eikä ystäväpiirini ole laaja, mutta niille, jotka katson ystävikseni, olen äärimmäisen lojaali. Se on varmasti paras puoleni ystävänä. Aitoon ystävyyteen kuuluu luottamus ja sitä minä en käytä väärin.
Muuten en ole kaksinen ystävä. Ensinnäkin olen valtaisan huono lähtemään minnekään. Jos Hollannissa asuva ystäväni ei matkustaisi uskollisesti (normaaliaikana) Suomeen, pitäisimme yhteyttä ehkä sähköpostilla - minä olen vaivautunut hänen luokseen vain kaksi kertaa kolmenkymmenen vuoden aikana. En tosin pääse lähellekään, sillä Espoossa asuva ystäväni on käynyt meillä viime vuosien aikana monta kertaa kun taas minä en muista, milloin olisin käynyt hänen luonaan. Tätä ei oikein voi puolustella, sillä tiet vievät molempiin suuntiin, niin myös lentoreitit.
Ystävät ovat kuitenkin tärkeitä ja ystävyyden merkitys vain kasvaa iän myötä. Haluan kasvaa niin ihmisenä kuin ystävänä. Elämän laatu on sitä tärkeämpää, mitä vähemmän sitä on jäljellä ja tähän kuuluu myös ystävyys ja ystävyyden laatu.
Elämässä käy tietysti myös niin, että ihmisiä tulee ja menee ja vain muutamat harvat jäävät rinnalle. Hyväkin ystävyys voi joskus loppua tai paremmin sanottuna voi huomata, että ystävyys, jota luuli hyväksi, ei ollutkaan sitä. Jos jonkun ihmisen seura tuntuu vain vievän voimia ja sitä jatkuu pitkään, on paras lakata pitämästä yhteyttä. On eri asia tukea ystävää vaikeuksissa, kuin olla jatkuvasti ottoautomaattina, noin kuvaannollisesti.
Olenko muuten väärässä jos arvelen, että nykyään, kun yhteydenpito on helpompaa kuin koskaan, me noin yleensä ottaen olemme vähemmän yhdessä edes parhaiden ystäviemme kanssa?
