Kuva on huono, pahoittelut siitä. Tärkeämpää nyt kuitenkin on se, miksi kuva otettiin ja mitä se kertoo.
Kuvassa olen - yllätys - minä. Ylläni ovat vuonna 2010 ostamani housut ja pusero, jonka ostin markka-aikaan. Kumpaakin vaatetta olen pitänyt ja pidän edelleen paljon ja yrittänyt hoitaa niitä parhaani mukaan.
Syy, miksi nyt halusin kuvata itseni näissä ikivanhoissa vermeissä on se, että haluan kiillottaa sädekehääni ei kun se, että luin tavattoman mielenkiintoisen ja silmiä avaavan kirjan ja toivon, että tekin lukisitte ja katsoisitte sitten vaatekaappianne uusin silmin.
Kirja on Sissi Penttilän ja Aku Varamäen kirjoittama Planetaarinen vaatekaappi. Se kertoo siitä, mihin jokainen meistä tulee sekaantuneeksi silloin, kun ostaa kaupasta uuden vaatteen. Ei mitään mukavaa kerrottavaa, mutta lohtuna olkoon se, että tapansa voi aina parantaa.
Maailmassa tehdään valtavia määriä vaatteita, joista suuri osa päätyy kaatopaikoille jopa ennen kuin niitä on kertaakaan käytetty. Tekstiiliala tuottaa enemmän hiilidioksipäästöjä kuin paljon enemmän esillä ollut lentoliikenne.
Jokaista maapallon asukasta kohden tuotetaan joka vuosi 15 kiloa tekstiilejä. Jos et itse ole viimeisen vuoden aikana ostanut viittätoista kiloa vaatteita, lakanoita tai pyyheliinoja, moni muu on ostanut sen edestä. Suuri osa kaikesta tuotetusta päätyy kuitenkin polttouuniin tai valtaville vaatteiden hautausmaille jonnekin pois silmistä, merentakaisiin maihin.
Nyt ei sanota, että yksi ihminen ei voi tehdä mitään. Kyllä voi. Yksi ihminen on juuri se yksikkö, se ainoa, joka pystyy vaikuttamaan omiin valintoihinsa ja kun näitä yksiä, meitä, on tarpeeksi, maailma muuttuu.
Olemmehan me oppineet kuluttamaankin näin julmetusti niin miksi ihmeessä emme oppisi kääntämään suuntaa?
Suomalaiset ostavat keskimäärin 38 vaatetta vuodessa. Jos tarkastellaan Rouva Keskimäärän vaaatekaappia, sinne kertyy kymmenessä vuodessa 380 vaatetta. Minullakin pitäisi siis olla 15 vuotta sitten ostettujen housujen jälkeen ostettuna 570 muuta vaatekappaletta.
En ole Rouva Keskimäärä, joten joku on ostanut minunkin puolestani. Vaatekaapit pursuilevat, mutta siihen tulee avuksi kierrätys. Sullotaan tarpeettomat vaatteet jätesäkkiin ja kipataan kaupan edessä olevaan kierrätyslaatikkoon. Joku köyhä tulee onnelliseksi, kun saa käyttökelpoisia vaatteita, eikö?
Kierrätysvaatteiden kohtalo se vasta kiinnostava onkin, ihan muuta kuin hyvää tarkoittava kierrättäjä kuvittelee.
Mitä ihminen sitten voi tehdä, jos ei saa ostaa uutta eikä edes kierrättää vanhaa?
Katsoa vaatekaappiinsa ja todeta, että omistaa jo oikeastaan kaiken, mitä kohtuudella voi toivoa.
Hoitaa olemassa olevia vaatteitaan hyvin ja käyttää ne loppuun asti.
Korjata ratkenneet saumat, ommella irronneet napit ja hyväksyä sen, että vaatteessa voi olla pieni tahra, joka ei lähde pesussa.
Rakastaa ja arvostaa vaatteitaan ja sitten, kun on aika luopua, leikata ne matonkuteiksi no, tämä on ehkä liikaa vaadittu.
Hei lukekaa Planetaarinen vaatekaappi, suosittelen lämpimästi. Hyvin tehty, kiinnostavasti kirjoitettu ja täynnä asiaa.
Muuten: jos joku nyt ajattelee, että en minä vaan mahtuisi 15 vuotta vanhoihin housuihini niin sanonpa vain, etten itsekään mahtunut vielä jokin aika sitten. Tässä välissä oli monta vuotta, kun säilytin housujani vain siksi, etten raaskinut luopua niistä, vaikka nappi meni hädin tuskin kiinni, ja jos meni, en pystynyt enää kunnolla hengittämään. Nyt housut ovat taas sopivat ja syyn siihen kerron ensi kerralla.
