Siivosin vaatehuoneen. Päätin, että nyt olen armoton ja laitan kylmästi pois kaikki vaatteet, joita en käytä.
Paitsi, että eihän minulla ole mitään päällepantavaa. Käytän melkein jatkuvasti samoja vaatteita: kotona mustia verkkareita ja harmaata, nyppyistä villapaitaa. Kun lähden kylille, vedän jalkaani vaaleanruskeat samettihousut ja jonkun siistimmän villapaidan.
En haluaisi olla näin tylsä ja huonosti pukeutunut. Mutta en oikein tiedä, mitä sitten haluaisin.
Sen tiedän, etten ole sillä tavalla naisellinen, kuin jotkut. Ne, joilla on aina hienosti lakatut kynnet ja ripsiväriä joka päivä. En tunne mitään vetoa koruihin enkä vaivalloisiin kampauksiin. Silti olisi kiva olla - niin mitä? Jotain.
Nyt, kun olen siivonnut vaatehuoneen ja ollut armoton, jäljellä on vielä esimerkiksi 14 mekkoa, joista kaikki ovat mahdottomia paitsi yksi, mutta sitä yhtäkin olen käyttänyt vain yhden kerran. En tiedä, miksi en voi luopua lopuista kolmestatoista, mutta niihin nyt tuntuu liittyvän joitain seikkoja, mahdollisuuksia, ajatuksia, varauksia ja suuria tunteita.
Ostan uusia vaatteita hyvin harvoin. Viimeksi ostin housut ja puseron, kun olin Helsingin Kirjamessuilla esiintymässä. Ne ovat nyt minun kirjamessuvaatteeni, joita ei ole sen jälkeen käytetty. On sitten jotain siistimpää varalla, jos pitää mennä vaikka pääkaupunkiin tai muualle ihmisiin.
Tiedän, että en ole vaatepulmani kanssa yksin. Ihan varmasti moni muu tuskailee oman vaatekaappinsa kanssa eikä löydä sieltä mitään kelvollista.
Luin juuri iltapäivälehdestä jutun, jossa toimittaja kokeili leggingsejä erilaisissa asuyhdistelmissä. Leggingsit kun hänen mukaansa ovat taas muodissa.
Leggingsithän ovat käytännössä alushousut, eivätkä oikeasti pue juuri ketään. Toimittajan asuyhdistelmissä oli esimerkiksi vaateparsi, jossa nuo pitkät kalsarit oli yhdistetty teepaitaan, liian suureen bleiseriin ja lippalakkiin. Toimittaja näytti ihan hampparilta. Hän itse sanoi pitävänsä asusta.
Vaikka en tiedä, mitä tahtoisin pukea päälleni ja mistä sitä saisi ostaa, tunnistan kyllä tyylin jos sellainen tulee vastaan.
Vaatehuone on kuitenkin siivottu. Eteisessä odottaa kaksi säkkiä, toinen menossa kierrätykseen ja toinen kaatopaikalle. Olen siis ollut myös armoton.
Erityisen armoton olin Sandin siniselle kauluspaidalle, joka on ollut yksi suosikeistani (siis silloin, kun ollaan ihmisten ilmoilla) ainakin 25 vuotta. Sen hihansuut alkoivat olla rispaantuneet eikä kai se muutenkaan enää ihan kurantti ollut.
Ostin paidan Stockmannin alennusmyynnistä ja maksoin siitä 99 markkaa. Kyllä, markkaa. Olin onnellinen hyvästä löydöstä ja totisesti se on ollut hintansa arvoinen.
Siellä se hyvin palvellut sininen paita nyt makaa jätesäkissä. Voi sentään.
Toisaalta: eihän säkkiä vielä ole viety mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti