Tämä oli viimeinen kuva, jonka julkaisin Facebookissa. Samalla kerroin, että lähden sieltä pois.
Joten heipparallaa nyt sitten, naamakirja ja noin 180 ystävää.
Enkä nyt yhtään vähättele niitä kilttejä ihmisiä, jotka ovat halunneet olla ystäviäni somessa. Kun aikanaan aloitin Facebook-urani ajattelin, että se on noloa, sillä mistä minulle muka ilmestyisi jotain kavereita saati ystäviä, kun ei niistä siihenkään asti ollut mitään tunkua ollut.
Tulihan niitä, mutta ihan oikeita ystäviä minulla on edelleen sen verran mitä yhteen käteen mahtuu.
Ihmeellisesti Facebook on saanut koukkuun. Aamulla, kun en vielä ollut tehnyt lopullista ratkaisua, ajattelin jopa sitä, että onko Facebookin ulkopuolella elämää. Ja jos on, niin millaista ja missä, sillä kaikki näyttää nykyään tapahtuvan joko Facebookissa tai jollain muulla kanavalla.
Kaikkein koukuttavimpia ovat tykkäykset. Kuinka monta, kuinka nopeasti, ketkä ja ketkä eivät?
Se on sietämätöntä. Mitä merkitystä joillain tykkäyksillä oikeasti on, kun itsekin on roiskinut tykkäyksiään vaikka ei ole edes kunnolla lukenut, mitä toinen kirjoittaa? Ei tykkäys tarkoita sitä, että joku tykkäisi minusta, mutta sitä niillä ihmispolon mielestä mitataan.
Olen Facebook-historiani aikana ladannut sinne lähes 900 kuvaa. En halunnut säästää niitä. Suurin osa on joka tapauksessa tallessa koneellani tai varmuuskopioituna, joten kuvia kyllä riittää.
En ole ainakaan toistaiseksi menossa minnekään uusille areenoille, sellaisille, joille Facebookista monet siirtyvät ja joiden nimiä minä en tiedä. Olen Instagramissa ja täällä, se saa nyt riittää. Siis minulle, joka nyt kumminkin haluaa jakaa elämäänsä vaikka siinä ei mitään ihmeitä tapahtuisi.
Lukijoille siinä on jo enemmän kuin tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti