lauantai 21. marraskuuta 2020

Onko vanhemmiten pakko lihoa - asiaa painonhallinnasta


 Tämä on sellainen aihe, josta olen ajatellut monta kertaa kirjoittaa, mutta epäröinyt. Voi olla, että pistän pääni giljotiiniin kun nyt kirjoitan, mutta menköön sitten. Aiheena on painonhallinta vaikka minulla itselläni ei ole sen suhteen ongelmia. 

Olen 62-vuotias, 167 senttiä pitkä ja painan 56-57 kiloa. Vaatekokoni on 34-36. Paino on pysynyt samana lähes koko elämäni. Teini-iässä lihoin vähän ja painoin suurimmillani 65 kiloa. Sitten sairastuin vakavasti ja laihduin nopeasti ja paljon. Myöhemmin paino tasaantui siihen missä se on nyt. Raskaudet ovat tietysti olleet poikkeusaikoja ja jokaisen kolmen lapsen odotusaika on tuonut noin 20 kiloa ylimääräistä, mutta se on lähtenyt aika pian pois.

Jos ja kun hoikkuutta pidetään ansiona niin voin vilpittömästi sanoa, että en ole itse tehnyt asian eteen mitään. En käy kuntosalilla, en juokse, en varsinaisesti harrasta mitään liikuntaa enkä noudata mitään erityistä ruokavaliota.

Syömisen suhteen, noin terveysnäkökulmasta, olisi paljon parannettavaa. Kuvan ruoka-annos on harvinaista herkkua enkä suinkaan ole tehnyt sitä itse; kuopus kävi tänään täällä ja laittoi ruokaa. Itse teen varsin tavallisia ja tylsiä ruokia kuten makaronilaatikkoa, nakkisoppaa, lihapullia tai hernekeittoa purkista. Mitään ruoka-aikoja meillä ei ole ja on päiviä, jolloin ruokaa ei laiteta ollenkaan. 

Otan usein ruokapöydässä toisen lautasellisen vaikka olen jo ensimmäisestä täynnä. Sille, että syön itseni ähkyyn olen keksinyt selityksen siitä, että vietin elämäni ensimmäiset viikot nälässä. Äiti kertoi, miten hän yritti imettää minua mutta maitoa ei vain tullut ja minä huusin huutamistani. Kun kätilö tuli kotiin katsomaan minua hän sanoi, että tuo lapsi kuolee, jos sille ei nyt ryhdytä antamaan pulloruokaa. Kun äiti sai Baby-Energat pulloon ja minä pääsin siihen kiinni, huutaminen loppui. Minusta tuli nopeasti tyytyväinen ja pullea vauva. Luulen, että yhä vielä sammutan tuota elämäni alussa tuntemaa hengenhätää syömällä varmuudeksi vielä vähän.

Syön mitä huvittaa. Tykkään hedelmistä ja vihanneksista, kalasta, perunoista ja kaikesta selkeästä ja yksinkertaisesta ruoasta. Rakastan jäätelöä.

Olen kuullut monta kertaa, että vanhemmiten, viimeistään viisikymmenvuotispäivän jälkeen, naiset alkavat lihoa eikä sitä voi mitenkään välttää. En nyt voi millään uskoa, että olisin maailman ainoa poikkeus, joten väittämä ei voi olla totta. On tietysti pieni mahdollisuus, että jo huomenna herään posket pullottaen ja pääsen sängystä vain vierimällä, mutta ainakin nyt olen tällainen kuin olen.

Mikä sitten voi olla syynä siihen, ettei vääjäämätön lihominen ole iskenyt? Yksi on ainakin ihan selvä: en juo juuri muuta kuin vettä ja mustaa kahvia. Virvoitusjuomissa ja varsinkin alkoholissa on paljon kaloreita.

En käytä salaatinkastikkeita enkä mitään majoneesisörsseleitä. En pahemmin leivo mitään. 

Syön aina, kun minulla on nälkä. En koskaan lähde aamulla minnekään, ennen kuin olen saanut kahvia, banaanin ja kaksi palaa leipää. Syön monta kertaa päivässä jotain silloinkin, kun en varsinaisesti laita ruokaa.

En harrasta liikuntaa - satunnaista ratsastusta lukuun ottamatta - mutta kävelen paljon. Kun asuin kaupungissa, kävelin yleensä joka paikkaan ja nyt täällä maalla kävelen koiran kanssa. En ole koskaan laskenut, kuinka paljon kävelen vuodessa, mutta jos ajattelee, että kävelee vaikka keskimäärin kolme kilometriä päivässä niin se tekee yli tuhat kilometriä vuodessa. 

Tämän kummempaa reseptiä minulla ei ole siihen, miten lihomista voi ehkäistä. Voi olla, että minulla on jotenkin laihalle tyypillinen suolistobakteeristo ja hyvä perimä, sillä vanhempani ja isovanhempani olivat kaikki normaalipainoisia. Uskon myös, että toiset lihovat helpommin kuin toiset.

Laihuus sinänsä ei tuo onnea. Rypyt näkyvät paljon paremmin kuin pulskemmilla ja lihakset veltostuvat kun ei käy siellä salilla. Vaikka paino ei muutu, painopisteet kyllä muuttuvat. Murehdin alituiseen mahaani, joka on suhteettoman iso ja vyötäröä, jota ei ole. Minulla ei myöskään ole hyvää syytä ostaa uusia vaatteita, kun vanhat mahtuvat aina.

Televisiosta tulee paljon ohjelmia, joissa lihavat laihduttavat ja jopa kilpailevat siinä. Näitä ohjelmia varmasti tarvitaan, mutta voisiko joku tehdä ohjelman siitä, miten koko ikänsä normaalipainoisina pysyneet ihmiset elävät? Uskon, että siitä olisi ainakin yhtä paljon hyötyä paino-ongelmista kärsiville kuin siitä, että esitellään valtavan työläitä ja kivuliaita  elämäntapamuutoksia. Nuo laihdutusohjelmat saavat asian näyttämään kauhean vaikealta ja myös siltä, että normaalipainoon pääseminen ja siinä pysyminen tulee kalliiksi ja vaatii hirveästi uhrauksia.  

Jos tämä herätti jonkun ajatuksen tai kysymyksen, niin olisi mukava tietää.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti