Minun piti aloittaa nyt tammikuussa kirjallisuusterapian opinnot. Peruin osallistumiseni, sillä opiskelu olisi tapahtunut kokonaan etänä. Ajattelin, että kun istun muutenkin paljon yksin työhuoneessani, en halua enää opiskella tässä koneen ääressä, menen mieluummin pois kotoa jonnekin, jossa on muita ihmisiä. Ikävä toisaalta, sillä odotin kovasti koko kevään kestävää kirjallisuusterapiakurssia ja olin sitä paitsi menossa sinne jo toista kertaa. Ensimmäisen kerran peruin aikeeni kun meille tuli talon rakentaminen ajankohtaiseksi.
Vuonna 2013 aloitin kirjoittamisen opiskelun Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Aika alussa minua pyydettiin kirjoittamaan yliopiston blogiin minkä tietysti mielelläni tein. Kirjoituksen voi lukea täällä.
Kirjoittamisen opinnot ja kandidaatintutkinto tulivat valmiiksi jo muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen keskittynyt kevyempiin aiheisiin kuten kansalaisopiston retkeily-, vanhojen ikkunoiden kunnostus- ja lavisjumppakursseihin. Näilläkin kursseilla olen oppinut paljon uutta vaikka minusta ei tullut pätevää eräpirkkoa ja vaikka kunnostamista odottavia ikkuunoita on yhä tuskastuttavan monta.
Tähän olisi luontevaa sanoa, että ihminen ei ole koskaan liian vanha opiskelemaan. Nyt sen sanoinkin, vaikka ajattelen, että tuo on tarpeetonta ja tyhmää, sillä ketkä tässä maassa opiskelevat sydämensä kyllyydestä, oppimisen ilosta ja huvikseen, jos eivät juuri yli kuusikymppiset? Avoin yliopisto ja kansalais- ja työväenopistot ovat erinomaisia paikkoja juuri meille. Se, että meillä täällä Suomessa asiat ovat näin hyvin, on ihan valtavan hienoa. Tätä asiaa sivusin myös kirjoittamisen opintojen aikana pitämässäni blogissa täällä.
Ihailen ihmisiä, jotka osaavat jonkun asian perusteellisen hyvin. Olkoon se sitten kakun koristelua, lampaankeritsemistä tai mitä vain, perehtyneisyys ja osaaminen tekevät aina vaikutuksen. Haluaisin itse olla tosi hyvä jossain, mutta valitettavasti en ole. Tässä muuten taitaa olla yksi asia, jonka ikääntyminen aiheuttaa: nuorena asennoituu siten, että jos ei vielä ole superhyvä jossain, niin jonain päivänä on. Nyt alkaa jo myöntää, että ehkä korkein osaamisen aste on saavutettu ja maine ja kunnia jäi saamatta.
Se ei silti estä tekemästä sitä, mitä tahtoo. Niin että ehkä ilmoittaudun vielä kolmannen kerran sinne kirjallisuusterapiaan sitten, kun maailma taas toimii normaalisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti