maanantai 4. tammikuuta 2021

Mitä Turussa olisi ilman Stockmannia?


Kävin tänään Turussa. Oli oikein asiaa, kävin hammaslääkärillä Puutarhakadulla. Sieltä kävelin keskustaan ja Stockmannille tarkoituksenani ostaa yöpaita. Ei siellä enää ollut sellaisia kuin etsin, olivat tietysti vähissä näin joulun jälkeen.

Stockmann on ehdottomasti minun suosikkitavarataloni ja jos sitä ei olisi, tuntuisi, ettei Turussa olisi juuri mitään. Sehän taas ei pidä alkuunkaan paikkaansa, sillä kaupungissa on paljon kauppoja, muitakin kuin ketjuliikkeitä.

Muistan muuten vielä senkin ajan kun nykyisen Stockmannin paikalla oli puutalo. Se purettiin ja tilalle rakennettiin tavaratalo, josta muistaakseni tuli CitySokos. Stockmann muutti taloon 1982 ja se tuntui silloin valtavan hienolta.

Nyt tavaratalon edessä kulkeva Yliopistonkatu on kävelykatuna. Aikoinaan saatoin pysäköidä auton pääoven eteen ja olen niin tehnytkin. 

1970-luvulla kadun toisella puolella oli urheiluliike, jonka nimeä en muista. Isoveljeni oli siellä kesätöissä ja muistan, miten hän kerran kotiin tultuaan kertoi tohkeissaan, että liikkeessä oli käynyt ruotsalaisia asiakkaita. Itse ulkomaalaisuus ei ehkä ollut kuitenkaan niin suuri ihme kuin se, että nuo asiakkaat olivat liikkeeseen astuessaan sanoneet: "Hej!" sen sijaan, että olisivat sanoneet: "Päivää". Tuollainen rentous oli ennenkuulumatonta.

Vielä 70-luvulla harrastettiin käytöstapoja ja oltiin aika muodollisia. Minulla on vieläkin vaikeuksia sinutella itseäni vanhempia ihmisiä vaikka olen jo mummo. En myöskään voisi sallia sitä, että joku vanha ihminen jäisi vaille istumapaikkaa jossain, missä nuoremmat istuvat. En kaipaa kaikkia menneen maailman muodollisuuksia, mutta hyviä tapoja, toisten ihmisten huomioon ottamista kaipaan.

Asuin Turussa 40 vuotta. Se ei ole minun kotikaupunkini, mutta sellaisena olen sitä aina pitänyt. Ensimmäiset 18 vuotta muutama sata metriä Turun rajan ulkopuolella, Raisiossa, eivät saaneet aikaan minkäänlaista raisiolaisidentiteettiä. Tuskin minusta koskaan tulee myöskään laitilalaista, vaikka nyt täällä asun.

Turussa on mukava käydä ja keksin mielelläni asioita sinne. En kuitenkaan haluaisi enää asua siellä. Maaseudun hiljaisuus ja avaruus peittoavat mennen tullen kaupungin vilinän. Jopa Turun kaltaisen pikkukaupungin.

Yhden väärän tiedon haluan korjata mitä Turkuun tulee: sieltä löytää aina parkkipaikan kadun varrelta. Olen monta kertaa kuullut ja lukenut ihmisten kommentteja, miten Turusta on mahdoton löytää parkkipaikkaa ja silloin aina ajattelen, että älä viitsi, oletko edes yrittänyt? 

Kuuluisa toriparkki on juuri valmistunut ja hyvä on, hyvä ettei jäänyt kesken. En silti vieläkään ymmärrä, miksi se tarvittiin, sillä keskustasta ei ole puuttunut parkkitilaa. Aivan ydinkeskustassa on iso parkkitalo ja monta pienempää. Jos itse menen autolla keskustaan, ajan nykyään Stockmannin parkkihalliin.

En lopulta ostanut Turku-reissullani mitään. Toivottavasti joku muu ostaa, ettei The Tavaratalo häviä Turun katukuvasta.

 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti