Miten aikuinen kielikurssilainen pärjäsi kotimajoituksessa

Viimeksi kerroin, miten olin viime kesänä kaksi viikkoa kielikurssilla Englannissa ja asuin minulle entuudestaan tuntemattoman pariskunnan kotona. Palaan vielä aiheeseen eli siihen, millaista kuusikymppisen, ensikertalaisen "vaihto-oppilaan" elämä ihan oikeasti oli siellä Alanin ja Rosemaryn keittiön viereisessä pikku huoneessa.

Pariskunnan koti käsitti keittiön, olohuoneen, minun huoneeni ja kylpyhuoneen. Keittiön vierestä lähti portaat yläkertaan, jossa en kertaakaan käynyt, mutta jossa kuvittelen olleen jonkinmoisen avoimen tilan. Siellä isäntäni nukkuivat.

Olohuoneen jatkeena oli eräänlainen kesähuone. Sen kautta kuljettiin ulos, mitään eteisen tapaistakaan ei ollut.

Minut otettiin hyvin ystävällisesti vastaan. Emäntä esitteli kaiken tarvittavan jääkaappia ja kylpyammetta myöden. Hän vakuutti, että saisin käyttää kaikkea, mitä löydän ja tarvitsen. Kylpyhuone oli vasta remontoitu ja oikein kaunis ja siellä toden totta oli iso kylpyamme ja peribrittiläiset kylmä- ja kuumavesihanat erikseen. Vaikka minulle näytettiin myös kylpyvaahtopurkin sijainti, mieleeni ei tullut kertaakaan mennä kylpyyn, ei varsinkaan sen jälkeen kun kuulin, että Devonissa on Britannian kalleimmat vesimaksut. Kävin suihkussa, senkin niin pikaisesti kuin noiden epäkäytännöllisten vesihanojen armoilla pystyi käymään.

Olin päivät koulussa ja menin illalla aikaisin nukkumaan. Siinä välissä olisin voinut istua olohuoneessa katsomassa televisiota, mutta sitä en tehnyt kertaakaan. Olin omassa huoneessani, tein kotitehtäviä, luin ja kirjoitin. Ehkä minua pidettiin epäkohteliaana tai sitten isäntäväki oli tyytyväinen, kun ei tarvinnut seurustella vieraan kanssa.

Emme syöneet yhdessä. Olisin voinut syödä, sillä majapaikan tarjoama ateria kuului pakettiin. Sanoin kuitenkin heti alussa, ettei minua tarvitse odottaa eikä laittaa mitään ruokaa. Koulun ruoka oli tukevaa enkä halunnut olla sidottu enää illalla mihinkään ruoka-aikoihin.

Kovin paljon emme siis olleet tekemisissä, mutta kun kaikki kolme kuitenkin asuimme siinä niin pakostakin törmäsimme. Aamulla, kun laitoin keittiössä itselleni kahvia ja tein pari voileipää, jompi kumpi "hosteista" tai molemmat tulivat aamutakki päällä samalle asialle ja jäivät juttelemaan. Samoin saatoimme vaihtaa kuulumiset iltapäivällä kun tulin koulusta. Jos isännät eivät olleet kotona, otin avaimen minulle neuvotusta piilopaikasta.

Vaikeinta tässä yhteisasumisessa oli se, ettei päässyt rauhassa vessaan. En ole niin kylmähermoinen, että olisin voinut istua vapautuneesti punnertamassa kun Alan ja Rosemary istuivat parin metrin päässä keittiön pöydän ääressä. Välissä oli tietysti vessan ovi, mutta silti.

Devon School of English, jossa opiskelin, majoittaa opiskelijoitaan paikallisten ihmisten luo ja Alanille ja Rosemarylle kielikurssilaisten majoittaminen oli tuttua puuhaa. Osa kurssilaisista majoittui kuulemma joskus pariskunnan huoneistohotellin tiloissa; voi olla, että jos meidän yhteiselomme olisi sujunut jotenkin huonosti, niin minullekin olisi löytynyt huone omalla sisäänkäynnillä.

Meillä sujui kuitenkin ihan hyvin ja kokemus oli kaikkiaan hieno. Vain yksi asia meni pieleen: varasin Suomesta tuliaisiksi isäntäperheelle kauniin purkillisen lakkahilloa. Päätin antaa sen vasta lähtiessäni ja säilytin purkkia siihen asti matkalaukussani. Kun sitten lähtöpäivänä otin tuliaiseni esiin, purkista oli pudonnut pohja. Tämän on täytynyt tapahtua jo tulomatkan aikana.

Onneksi olin sentään älynnyt laittaa purkin muovipussiin.