sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Pari varoituksen sanaa hiusten kasvivärjäyksestä


Kerroin viimeksi, miten värjäsin hiukseni kasvivärillä. Kuvassa tulos, johon olin muuten tyytyväinen paitsi sikäli, että väri on liian tumma.

Kerron vielä värjäysepisodin jatko-osan. Kävin nimittäin pari päivää värjäämisen jälkeen kampaajalla tasoituttamassa hiusteni latvoja, samalla kampaajalla, jonka luona olen käynyt yli kolmekymmentä vuotta. Hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen minun tekemisiini ja sai totta puhuen minut itsenikin katumaan entistä enemmän.

Ensinnäkin kampaajani sanoi, että hiukset vihertävät. Jaa, sitä en kyllä itse näe.

- Et näekään, mutta minä näin heti, sanoi hän.

Sitten hän varoitti siitä, että kasvivärit ovat helposti allergisoivia. Sen uskon, sillä vaikka minulle ei nyt tullut mitään ongelmia, aineesta jäi sellainen olo, että ongelmia hyvinkin voisi tulla.

Kolmanneksi - ja tämä on pahin - ymmärsin, että tästä väristä ei pääse eroon ennen kuin hiukset kasvavat siitä ulos. Minun kohdallani se tarkoittaa, että olen noin seitsemänkymmenenviiden, kun voin taas vaihtaa väriä.

Että kyllä nyt kaduttaa. Minusta tuo ruskea vanhentaakin aika tavalla. Vaikka samat rypyt ja juonteet naamassani olivat blondina.

Miettikää nyt sitten kaksi kertaa, ennen kuin tartutte väripurkkiin. Helpointa olisi, kun ei olisi ikinä edes aloittanut hiusten värjäämistä.

4 kommenttia:

  1. Onko tämä ns ekovärejä?
    En ole koskaan kuullut että niistä tulisi voimakkaita reaktioita. Päinvastoin, moni jolle kaupan/kampaamon värit aiheuttavat pahoja oireita, pystyvät niillä värjäämään.
    Itse olen kokeillut kerran, ja ravan hajua lukuunottamatta kokemus oli positiivinen. Valitettavasti kauppa josta töihin ostin, lopetti, enkä ole saanut aikaiseksi tilata netistä.
    Itse kyllä värjäsin kaupan värillä seuraavalla kerralla ja hyvin onnistui.

    Mutta jokainen tavallaan.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämän Cultivators ole ekoväri?
      Kampaajani kertoi, että heillä oli aikoinaan käytetty myös kasvivärejä, mutta ne piti lopettaa kun ainakin kampaajat itse saivat niin pahoja allergiaoireita.

      Poista
  2. Minusta tuo väri sopii sinulle todella hyvin. On niin luonnollinen ja pehmeä. Tämä on minun mielipiteeni sekä ukkoni, joka tuossa vieressä köllii ja katseli kuvaasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sopiihan se, mutta näyttää vieraalta omissa silmissäni.

      Poista