Yksi ikääntymisen parhaista puolista on se, että ihmissuhteisiin ei suhtaudu enää mustavalkoisesti. Ei vain jaksa eikä viitsi enää vatvoa toisen rakastamisen astetta tai omia loukkaantumisia milloin mistäkin. Voi rauhassa olla kuten Vappu ja Muru, nuo epäsuhtaiset ja nyt jo manan majoilla olevat kaverukset. Toinen saa olla kani ja toinen koira, mutta siitä ei tehdä ongelmaa.
Miksi juuri nyt ajattelen tätä: istuin pari tuntia kutomassa villapaitaa ja katsoin samalla televisiota. Päädyin 90 päivää morsiamena -ohjelmaan, jota en ole koskaan ennen katsonut ja joka kertoi pariskunnista, joista toinen oli amerikkalainen ja toinen jostain muualta ja siitä miten he aikoivat mennä naimisiin. Mukana oli kaksi tosi kaameaa draamakuningatarta. Toinen järjesti vähän väliä kohtauksen jos mies hymyili toiselle naiselle tai ei kehunut tarpeeksi ja toinen oli pois tolaltaan, kun mies kävi juomassa yhden oluen kaverinsa kanssa. Naiset olivat kauhean loukkaantuneita ja miehet hyvittelivät ja yrittivät ymmärtää ja mikä pahinta, aikoivat edelleen mennä naimisiin näiden bitchien kanssa.
Voi voi. Tuollaista se varmaan oli, kun oltiin nuoria, mutta en taida enää haluta muistaa. En ainakaan sitä, miten lapsellinen itse on ollut. Jotain muuta sitten muistaa paremmin, vaikkapa sen, miten kerran palailin diskosta kotiin silloisen poikaystävän kanssa, ihan hyvissä tunnelmissa, kunnes hän yhtäkkiä kysyi: "Kuka se oli?" Niin kuka, minä ihmettelin. Olin kuulemma hymyillyt jollekin nuorelle miehelle tanssilattialla ja oli syytä olettaa, että tunsin hänet, jopa varsin läheisesti.
Minulla ei ollut asiasta mitään tietoa enkä muistanut hymyilleeni kenellekään erityisesti. Tämä selitys ei kuitenkaan kelvannut ja kun en tunnustanut rikettäni - kun sitä ei ollut tapahtunut - asiasta seurasi kauhea riita ja monen päivän mykkäkoulu.
Hohhoijaa. Olisi sekin suhde pitänyt päättää siihen paikkaan, mutta ymmärtääkö sitä nuorena? Nyt ymmärtäisin.
Mutta se ikääntyminen, se pehmentää. Alkaa ymmärtää ja hyväksyä, että elämässä sattuu vaikka mitä, mutta harva asia kaataa koko veneen. Voi olla kani, voi olla koira ja voidaan olla yhdessä niin kauan kuin vältytään vakavilta puremilta. Eikä niitä tulekaan, sillä kun tarpeeksi kauan asutaan yhdessä niin koirakin alkaa suojella kania ja kani luulee, että koira on aidosti sen kaveri. Kanit eivät ole kovin älykkäitä.
Villapaitani ei tullut vielä valmiiksi joten voi olla, että katson muitakin tosi tv-ohjelmia. Samalla kanavalla kuin 90 päivää morsiamena tulee esimerkiksi Tohtori Paise ja sen sisarohjelma Tohtori Jalkapaise.
Jessus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti