Vuoden innostavin aika alkaa olla käsillä. Nyt pää on täynnä puutarhasuunnitelmia ja laiskan talven jälkeen voimia tuntuu riittävän niiden kaikkien toteuttamiseen.
Mikä ei tietenkään tule tapahtumaan sitten, kun oikeasti on aika tehdä jotain. Aika, voimat ja osaaminen loppuvat aina kesken, usein jo alkukesällä.
Kuvassa on menneitä unelmia, niitä, joita toteutin vuosia sitten ja joista ei ole jäljellä paljon mitään. Ainoa eloon jäänyt on takana kurjenpolvien keskeltä pilkottava vaaleanpunainen pioni. Muuten kaikki ovat poissa, niin etualan istutus kuin kaukana häämöttävä kasvimaa. Tilalle on tullut uusia yritelmiä tai sitten olen vain kyllästynyt ja antanut olla. Kasvimaan kohtaloksi koitui perunarupi: perunat olivat niin ilkeän näköisiä, etten enää pitänyt kaikkea niiden eteen näkemääni vaivaa tarkoituksenmukaisena.
Ensi kesänä kaikki on toisin, kuinkas muuten. Suunnittelen uuden kasvimaan tekemistä ja nyt sellaiseen paikkaan, jossa toistaiseksi en ole vielä yrittänyt kasvattaa mitään. Nyt pitäisi vain päättää, miten sen teen, valittavana kun on perinteisen kasvimaan lisäksi myös kohopenkkiä, hiekkaviljelyä tai kasvilavoja. Luulen kuitenkin, että päädyn kaikkein vaivalloisimpaan tapaan eli käännän maan lapiolla ja yritän ottaa samalla rikkaruohojen juuret pois.
Googletin ohjeita kasvimaan tekoon ja päädyin marttojen sivuille. Siellä neuvotaan kuvien kanssa miten maata käännetäään, puhdistetaan, kalkitaan ja lannoitetaan. Pientä maatilkkua on työstämässä ainakin yhdeksän ihmistä, hyvä, kun sopivat kaikki yhtä aikaa työmaalleen. Jos olisikin tuollainen joukko, saisi äkkiä aikaiseksi. Meillä nyt kuitenkin kasvimaahommista vastaa yksi nainen ja lapio ja sillä on tultava toimeen.
Onneksi en ole koskaan edes kuvitellut, että eläisimme täällä omavaraistaloudessa. Puolentoista hehtaarin tontilla se olisi teoriassa mahdollista, mutta vaatisi paljon osaavamman puutarhurin kuin minä olen. Kenenkään maalle muuttamisesta haaveilevan ei pidä erehtyä luulemaan, että täällä voi helposti kasvattaa itse ruokansa. Ei voi. Ei, usko pois.
Yksi juttu meillä kyllä on säilynyt ja kukoistanut, vieläpä erinomaisen hyvin. Siitä kirjoitin jo 2011 täällä Kaikki, mitä silloin sanoin, pitää edelleen paikkansa ja ikävä kyllä tilanne vain pahenee. Kannattaa siis ottaa varoituksista vaari.
Harmi, ettei maahumalaa voi syödä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti