perjantai 27. maaliskuuta 2020

Olen työtön

Koira ei muuten liity juttuun kuin sikäli, että nyt sille on enemmän aikaa.


Kaksi viikkoa sitten edessäni oli kiireinen viikonloppu, useita juttukeikkoja. Vaikka tiesin, että koko viikonloppu menisi töissä, olin tyytyväinen. Alkuvuoden sairastelut tekivät sen, että pystyin ottamaan töitä tavallista vähemmän ja nyt, kun flunssakierre tuntui taas olevan suvantovaiheessa, tuntui hyvältä tehdä niin paljon töitä kuin mahdollista.

Sitten yksi keikka peruuntui ja kohta toinen ja kolmas. Äkkiä ei ollut enää mitään, minne olisi tarvinnut mennä. Myös kansalaisopisto, jossa pidän kirjoittajakurssia, pisti ovensa kiinni. Parissa päivässä oli jo selvää, että seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana minulla ei olisi juuri mitään työtä josta saisin palkkaa.

Ilmoittauduin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi. Se tuntui kummalliselta, ihan kuin olisin ollut pahanteossa. Eniten se ehkä johtuu siitä, että freelancerille kukaan ei sano, että nyt sinut lomautetaan tai sanotaan irti vaan se täytyy itse päättää, täytyy itse lomauttaa itsensä. Kuitenkin olen aina ajatellut, ettei näistä hommista voi jäädä työttömäksi, sillä aina tarvitaan juttuja ja aina riittää aiheita, joista kirjoittaa.

Nytkin riittäisi ja silti jäin työttömäksi. Aiheita riittäisi, mutta ostajia ja maksajia ei tai ainakaan en jaksa enkä halua lähteä kilpailemaan olemattomille markkinoille, joilla nyt lähes kaikki Suomen freelancerit ovat - samassa tilanteessa.

Kuulun Journalistiliittoon, mutta freenä en saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Koska en kuulu mihinkään työttömyyskassaan - en edes tiedä, otetaanko niihin freelancereita, tulen tietääkseni saamaan Kelan peruspäivärahaa.

Vähän naurattikin kun tein ilmoitusta työttömyydestäni Te-toimistoon. Minähän olen virallisesti työnhakija ja toimiston kysymykset ovat sen mukaisia. Millaista työtä haet, mitä erikoisosaamista sinulla on ja mitkä seikat erityisesti vaikuttavat työnhaussa?

Oli kerrottava, että haussa on vakituinen toimittajan paikka ja ainoa erikoisosaaminen on lehtijuttujen kirjoittaminen. Muihin työllistymiseen vaikuttaviin seikkoihin puolestaan laitoin vain olennaisimman eli sen, että olen 62-vuotias nainen.

Kyllä nyt varmaan alkavat päätoimittajat soittelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti