sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Siivoan, jotta en söisi koko ajan


Nyt on aikaa tehdä asioita, joita muuten lykkää hamaan huomiseen. Omalla listallani on ainakin ikkunoiden pesua ja pihatöitä, mutta ensimmäiseksi siivosin vaatehuoneen. Kannoin sieltä ensin kaiken ulos tuulettumaan. En heittänyt tavaroita pitkin pihaa vaikka se siltä näyttää - oli kova tuuli ja se noita koreja viskoi.

Olemme asuneet tässä talossa reilut puolitoista vuotta. Kaikki tuntuu yhä uudelta, mutta kun ryhtyy siivoamaan ja varsinkin jos sen tekee silmälasit päässä näkee kyllä, miten aika, lyhytkin, on jo jättänyt jälkiään.

Minulla on luullakseni vähemmän vaatteita kuin naisilla keskimäärin, mutta silti niitä on liikaa. Suurinta osaa noista kaikista en käytä koskaan tai ehkä kerran kahdessa vuodessa. Ajattelin, että olisin laittanut osan pois mutta ei siitäkään mitään tullut. Jos kumminkin joskus käytän.

Olen tullut aika laiskaksi näin vanhemmiten mitä siivoamiseen tulee. Nuorena puunasin senkin edestä, mutta enää en jaksa enkä viitsi enkä ennen kaikkea välitä. Ihmisarvo ei ole enää kiinni siitä, ovatko maton hapsut suorassa. Piinallinen siisteys, sellainen, jossa ei kerta kaikkiaan voi olla jos kaikki ei ole tismalleen järjestyksessä ja tahratonta on nykyään mielestäni enemmän merkki ahdistuksesta kuin siitä, että on kaikin puolin kelpo  ihminen.

Kaikenlainen puuhastelu on kuitenkin hyväksi nyt, kun vapaa-aikaa yllättäen järjestyi yllin kyllin. Muuten aika menisikin syödessä. Joku muukin on saattanut huomata, että kun on kotona, tekee mieli syödä koko ajan jotain.

Muistan, kun kävin kerran haastattelemassa erästä ikääntynyttä entistä valokuvamallia. Hänellä oli todella nätti ja ajatuksella sisustettu koti ja hän itse oli hoikka ja edelleen varsin edustava nainen. Kotona oli kiillotettu, jalopuinen ruokapöytä ja sen päällä kaunis kattaus ikään kuin hieno illallinen olisi juuri ollut alkamassa. Mitään ruokaa ei kuitenkaan ollut. Minulle tarjottiin tilkka hapanta mehua ja se oli kaikki, mitä talosta löytyi.

- En pidä koskaan mitään ruokaa kotona, lihon heti, jos syön, nainen selitti.

Silloin ajattelin, että naisella mahtoi olla ankea elämä kauniissa asunnossaan. Nyt jotenkin jo ymmärrän häntä. Minullekin olisi parempi, jos täällä ei olisi mitään syötävää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti