torstai 19. maaliskuuta 2020

Vinkki kotikaranteenipuuhaksi

Minusta on vähän huvittavaa, että ihmisille annetaan ohjeita siitä, mitä kotona voi tehdä. Ihan niin kuin kotiin sairauden tai jonkun muun syyn takia jääneet olisivat jossain oudossa paikassa. Koska minulla on kuitenkin hyvä ehdotus tähän(kin) kohtaan, niin tässä tulee: tehkää nukenvaatteita.

Innostuin taannoin ompelemaan tyttäriltä jääneille barbeille uusia vermeitä. Tällaisia:







Voi olla, että saan jatkaa ompelutöitä ihan rauhassa ja pitkän aikaa, sillä varsinaiset työt ovat vähentyneet radikaalisti. Odotan mielenkiinnolla, millaista tukea hallitus keksii antaa freelancereille ja koskisiko se tällä kertaa myös minua. En sentään ole kaikkein pahimmassa asemassa - siinä ovat velkaiset, kädestä suuhun elävät freelancerit joilta nyt ovat loppuneet kaikki keikat. Heidän tilanteensa on yhtä kauhea kuin kaikkien yrittäjien, joilta asiakkaat ovat kaikonneet.

Yksi asia on varma: kukaan ei tiedä varmasti, mitä tulee tapahtumaan ja koska. Ei edes Suomen hallitus, vaikka se muuten on ottanut asian hyvin ja jämäkästi haltuunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti