keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Puutarhasuunnitelmia



Ostin tämän pienen hortensian ruokakauppareissulla. Ajattelin, että istutan sen aitan eteen, puolivarjoon ja paikkaan, johon joskus aikaisemminkin olen istuttanut hortensian ja katson, josko onnistuisin tällä kertaa. Nyt en kuitenkaan ole raaskinut viedä kukkaa minnekään, sillä näin lähietäisyydeltä se on kaikkein kaunein. Eikö olekin ihmeellistä, miten kauniita asioita luonto pysyy saamaan aikaan?

Ajattelin keväällä, että tänä kesänä ehdin tehdä pihalla ja puutarhassa vaikka mitä. Kesä ei ole vielä loppu joten en voi sanoa, etten ehtinyt. Tähän mennessä tosin en ole saanut aikaan paljon mitään. Edellispäivänä sain jonkun tarmon/kiukunpuuskan ja kipeästä polvestani välittämättä hain oksasakset aitasta ja kävin raivaamassa yhden ojanreunan lepäntaimista. Sitten kävin yhden pensasistutuksen kimppuun.

 
Istutin aikoinaan nuo pensaat ikään kuin majaksi, jonka keskellä oli tyhjää tilaa. Tilassa oli tuoli ja nimitin paikkaa mietiskelypaikakseni. On tietysti selvää, etten kertaakaan istunut tuolilla syvissä mietteissä ja jos jotain majani liepeillä ylipäätään  mietin se oli se, että miksi ihmeessä sen tein kun siitä ei ole muuta kuin harmia. Suurin virhe oli lumimarjapensaan istuttaminen, se tekee tolkuttomasti juurivesoja ja tunkee joka paikkaan.

Karsin lumimarjaa sen verran, että sain pensaan vangiksi joutuneen nukkeruusupensaan esiin.



 Välillä olen suunnitellut kaikkien näiden pensaiden hävittämistä, mutta nyt olen kallistunut siihen, että istutan lisää pensaita ja puita ja yritän saada aikaiseksi jonkin kokonaisuuden. En totisesti ole mikään puutarhasuunnittelija, minun on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia ja keksiä mitään hienoa tai edes jotain. Yhden asian olen kuitenkin keksinyt ja se on se, että omaa vaatimustasoaan voi myös muuttaa. Kun en kerran millään yllä samettinurmikkojen ja kantattujen, kukoistavien perennapenkkien luokkaan, voin sentään yltää romanttiseen, vähän räjähtäneeseen maalaislookiin.

Onhan se romanttista?

Jos en yllä siihenkään niin sitten se on alamäkeä.

On aina helppo syyttää ajanpuutetta, kiirettä. Ai etten muka ole ehtinyt tarpeeksi?

Olen kuitenkin ehtinyt näinä kesäviikkoina lukea koko Karl Ove Knausgårdin yli 4000-sivuisen Taisteluni -sarjan ja muutamia muita kirjoja.
Mutta sehän, lukeminen, ei tietenkään ole ajanhukkaa.

Se on välttämätöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti