Viime päivinä en olisi halunnut tehdä muuta kuin olla pihalla. Olen ollutkin ihan kiitttävästi ja saanut jopa jotain aikaan: laajensin yhtä kukkapenkkiä, tein uuden peruna- ja hernemaan - kokonaista 13 neliötä! - ja kasasin aika huvittavan näköisen mutta epäilemättä toimivan lämpöpenkin. Siihen tuli pohjaksi iso kasa uuden perunamaan päältä kiskottuja nurmituppaita, sitten tyhjensin päälle viimevuotisen kompostin ja kaksi säkkiä ostomultaa. Lopulta kuorrutin sivut syksyllä käyttämättä jääneellä lehtipuusilpulla. Aion kylvää penkkiin papuja.
Nyt askartelen yhden vanhan kukkaistutuksen parissa. Siinä on pääasiassa kurjenpolvia ja syysleimuja. Kaivan kaiken ylös, kunnostan alueen ja laajennan sitä vähän. Suunnittelen (taas kerran) oikein hienoa kokonaisuutta, johon tulee myös pensaita ja rautatieomenapuu.
Näinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka olen puuhastellut tällä pihalla, ensin kesäasukkaana ja nyt vakituisesti, olen pettynyt monta kertaa. Kylvän ja istutan, mutta sitten kasvit eivät ole ollenkaan sellaisia kuin kuvittelin. Joko ne eivät kasva ollenkaan, kuolevat pian tai jäävät kitukasvuisiksi. Eivät kaikki, tietenkään. Jotkut ovat viihtyneet: esimerkiksi kurjenpolvet ja pionit menestyvät. Mutta vaikkapa kärhöt ovat epäonnistuneet yhtä lukuunottamatta ja karhunvatukkaa en saa kasvamaan ollenkaan.
Nyt otin jopa PH-näytteitä kukkapenkeistäni ja yksi syy viihtymättömyyteen on selkeästi kalkinpuute. Niinpä olen nyt kärrännyt kalkkisäkkiä pitkin tonttia ja tupsutellut valkoista jauhoa sinne ja tänne.
Maa on vielä kosteaa ja sitä on helppo kaivaa. Sen takia haluan kiirehtiä, tiedän, että muutaman viikon päästä maa on monessa paikassa kivikovaa ja istutuskuoppien tai minkään muunkaan kaivaminen monin verroin vaikeampaa. Sen tähden, maan pehmeyden, lykkään muita tehtäviä tuota tuonnemmaksi, sellaisia kuten ikkunoiden pesu tai vanhan talon kevätsiivous.
Voi kevät, et menisi niin hirveää vauhtia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti