Meillä on tänään juhlapäivä. Kerttu, virallisesti Primus
Magic Natuche, täyttää vuoden.
Länsigöötanmaanpystykorva oli pitkään minun haaveissani, sillä siinä tuntuivat yhdistyvän kaikki ne ominaisuudet, joita koiralta toivon. Se on uskottavasti koiran näköinen ja -tuntuinen, sopivan kokoinen ja luonteeltaan hyvä kotikoira maalle.
Kerttu on ollut kaikkea sitä ja paljon muuta.
En ole hetkeäkään katunut koiran hankkimista. En
sekuntiakaan. Aikaisempien koirieni kohdalla katumus iski aina välillä ja
osasin odottaa sitä myös nyt, sitten, kun tapahtuu jotain ikävää. Koira tuhoaa
tavaroita, valvottaa öisin, pissaa jatkuvasti sisälle tai haukkuu sietämättömän
paljon.
Sitten varmasti katuisin.
Kerttu on käyttäytynyt koko ajan käsittämättömän hyvin.
Se oppi sisäsiistiksi vaiheessa, jota en edes muista enää, sillä siitä tuntuu olevan niin kauan.
Se nukkuu kaikki yönsä hyvin.
Se ei ole tuhonnut mitään muuta kuin omia tavaroitaan;
kengät saavat olla ihan rauhassa eteisen lattialla.
Se ei hauku juuri ollenkaan.
Se ei lähde ulkona omille teilleen vaan seuraa tarkasti
minua.
Kerttu on ihmeellinen pikku koira ja siitä on tullut minulle valtavan rakas.
Kerttu nauttii sylissä olemisesta. Se makaa siinä mieluiten
selällään, ottaa rapsutuksia vastaan ja ynähtelee autuaana.
Kerron Kertulle, kuinka rakas se on enkä liioittele yhtään.
Kerron sille myös, että se on ihana ja paras kaikista maailman koirista.
Kerttu hymyilee.
Lopulta haluan kuitenkin juoda kahvini ja hätistän koiran
lattialle. Rajansa kaikella.
Kertun ei tarvitse juuri koskaan olla yksin. Se pääsee ulos
monta kertaa päivässä ja saa juosta vapaana isolla pihalla ja metsässä. Elämä
on säännöllistä ja ennakoitavaa.
Kertulta ei vaadita juuri mitään ja senkin, mitä olisin voinut ajatella vaativani, se tuntuu osaavan luonnostaan.
Yhtä asiaa sentään olen opettamalla opettanut. Sitä, että
kun joku tulee ovesta, sen jonkun kimppuun ei käydä hyvissä eikä huonoissa
aikeissa. Että ollaan sillä lailla rauhallisesti.
Olen opettanut asian niin, että lähtemiset ja tulemiset
tehdään eleettömästi. Kun lähden kauppaan tai töihin tai jonnekin muualle,
minne en voi ottaa koiraa mukaan, vaihdan asialliset vaatteet eleettömästi ja
poistun kotoa sanomatta koiralle mitään.
Kun tulen takaisin, avaan oven ja kannan kauppakassit sisään
eleettömästi enkä ole näkevinäni koiraa ennen kuin olen kunnolla asettunut
sisäpuolelle.
Kerttu on oppivainen ja lähdöt ja tulot sujuvat loistavasti.
Kerttu katselee täysin rauhallisena, mitenkään osallistumatta.
Valitettavasti tämä pätee vain minuun.
Kun joku muu tulee meille, Kerttu hyökkää tervehtimään lähes
karmit kaulassa eikä usko yhtään mitään.
Sellainen se on, meidän Kerttu. Rakas isolla kirjaimella.
